Ei missään tapauksessa kuvaruno

vanhat olivat istuinosasta puhki,
Lähdinpä vain seuraamaan tussiviivalla Tintin Tangon uusittuja rottinkituoleja.
varmasti ne oli pakko vaihtaa, mutta nämä hehkuvat epätodelliseti, häiritsevät
Ensin puolihuolimattomasti, linjat ja mittasuhteet eivät osuneet kohdilleen, mutta
eikä mukana muita tusseja ollutkaan -
koska kädessäni oli tussi, jonka tasapaksu viiva sopi vaaleankiiltävien rottinkituolien
mikä on täydellinen muoto
olemukseen,( ja aukeaman keskikohta oli siinä epätäydelliset
kaksiulotteisena, paperilla muodon kuva, liiskautunut
muodot anteeksi antamassa, jo alussa mukaan hyväksytty )
miksi sensuroimattomuus, halu näyttää jotain korjaamatonta, on niin tärkeää
kun havaitsin että en halua korjailla ja toisaalta yhteen punoutuvat kaaret ja

rakenteet olivat niin koukuttavat ja seurattavat, annoin mennä. Skarppasin vähän.
ehkä se on se sama tyyppi,
Ihana tunne jatkaa viivan piirtämisen liikettä, (silti kokoaikainen taistelu kotikriitikon
joka nämä rivit sanelee
kanssa jotta ei niin murehtisi niitä mittasuhteita.) Ja aah, pöydän reuna niin monen

hienon punoksella kiinnitetyn liitoksen edessä, sama pyöreä kaari kuitenkin.
Se pöytä taisi vielä olla oikeasti puuta. Koputtelin, varmuutta ei tullut
Pöydän pinta viilutettu, nyt sai tehdä tiheitä suuntaviivoja. Hyppäys tuolien
M I K S I
selkämysten punokseen. Hämmästys siitä, että sen pystyi hahmottamaan,
M
kauneuden ja tarkoituksEnmukaisuuden elämys.
Eessä hämmästyä jos luulee kykenevänsä näkemään rakenteen ?
Hetken harhailen kankaissa, vanhoissa käsitöissä, niiden loimissa ja
I
kudelangoissa. Seikkailijat, toistensa ympäri, mutta järjestyksessä. Nämä
Mutta ihmisen aivot, sanotaan, kehittyivät kun kädet vapautuivat ja niitä alkoi ihminen käyttää
muovisen näköiseksi lakatut tuolit, ehkä vain muistuma romanttisessa mielessä
Onko se sitten romantiikkaa haikailla vanhojen taitojen, ajattelun perään?
hekumoimastani vanhasta käsityötaidosta. Nämä näyttävät siltä että pysyvät
Johonkin suuntaan ne aivot muokkautuvat nappeja painamallakin, mistä minä tietäisin
kasassa enemminkin liimamaisen lakan ja pikkunaulojen voimalla, kenties, kenties
onko se hyvä vaiko paha. vaiko kumpaakaan
Mutta punokset tässä ainakin esittävät liittävänsä yhteen kaaret ja ristikot...
mutta tykkään kutoa monimutkaisia kuvioita.
Selkänojan kuvion tarkkailu tuottaa yllätyksen, sen tärkeimmäksi elementiksi
L
nouseekin ensimmäisenä havaittujen kalanruotomaisten vinolinjojen sijaan niiden
I
keskellä yhtymiskohdassa kulkeva pystylinja ja sen ja kalanruotojen liitoskohtaan
K
rakentuva nuolikuvio. Ne vanhat tuolit olivat kes Laiskako olen, en jostain syystä halua

keltä tarkastella kuviota niin rikki

kauan että todella ymmärtäisin selkänojan punosrakenteen. Vai onko vapauttavaa
Kuvarunot on yleensä tympäiseviä,
piirtää vain viite siitä mitä näin?missään tapauksessa tämä ei yritä olla sellainen

Kuinka pitkälle hulluuteen rakenteiden perusteellinen havainnointi piirtämällä voisi
tahdoin vain kokeilla, silloin ajatus tuotti minulle iloa
johtaa. Palaan tähän. Niin, päätän, että joskus palaan. Jos vaikka maalaisi juuri
uskollisena ajatukselle, joka joskus tuotti iloa, teen nyt tätä näin
oikean kokoisilla pensseleillä, kuten nytkin, korjailemista kaihtaen, koko tuolin,
ilolle täytyy koettaa olla uskollinen, se on niin arka ja karkaa helposti
monta tuolia... koko kahvilan huoneen...kadun kahvilan ulkouolella... ( Onhan näitä
Naurettava ja nauru ovat kaukana toisistaan
tehty ja toisaalta mahdatko olla liian laiska edes yrittämään.)
Aina voi ironialla etäännyttää
Onneksi on myös etäämmän pöydän tuolit. Ne kun ovat kauempana, niiden

piirtäminen on jo rentoa. Pelastavaan pöytääni istuu vanhan, atleetiksi kääntyneen
Tarkkailla ja rankaista - No tulipa vaan jostain mieleen
hipin näköinen mies. Koetan jatkaa piirtämistä ja intensiivistä tarkkailua ( nyt hän

poistui ) kuitenkaan vastapäätä istujaa häiritsemättä. HUOMata, tulla huomioiduksi
Koetan piirtää korostetun intensiivisesti muinaishipin viereistä tuolia, vaikka siihen
Minulle sanottiin, että runoja tehdään rakkaudesta kieleen, koska se on kannattamatonta
onkin nyt laskettu sininen reppu, josta kaivetaan kirjaa. Noin. Ja siis samalla
Ja että Kuvataiteilijoiden on oltava jatkuvasti näkösällä, rakenteet vaativat, apurahat
keskityn kyllä, piirtämiseen, näköeste ei haittaa, tuolin rakenne on jo tutunoloinen,
rakkaus taiteeseen kuihtuu toissijaiseksi, näkösälläolon taakse käpristyy
mutta samalla tarkkailen jotenkin itseltänikin salaa naapurin läsnäolon ja tarkkailun
niin, minäkin ehkä teen tätä vain näyttääkseni olevani olemassa
astetta. Sitten syntyy ajatus kaikkien näiden harhailevien piirtämisajatusten
mutta piirtäessä, silloin sitä on usein keskittynyt, onnellinen. Sitä rakastaa ja vihaa
ylöskirjaamisesta ja niin, tässä olen nyt, pari sivua sitten tuli myös ajatus rivien
ja lopputulos, se on kuitenkin toissijainen. Mietin tämän koko blogin lopettamista
väliin kirjoitetusta toisesta tasosta. Nyt on ranne kipeä tästä kaikesta viivojen
näyttää julki sensuroimatonta, yritystä siihen ainakin
tuottamisesta, kirjoitus muuttuu aina vain epämääräisemmäksi sotkuksi, kaikin
Millä motiivilla - olenko vilpitön, rakkaus kuviin ja kieleen todellista
tavoin sotkuksi. Kun katson ympärilleni, ihmiset ovat vaihtuneet. Kahdessa
vai vain huomiotalouden tuottamaa rojua. Ja pitää kysyä tosissaan
naapuripöydässä istuu kaksi toisilleen identtistä nuorta naista. Ehkä kahvilatuolien
näin ajattelen, viitata innokkaasti, jos todella tietää vastauksen
rakenteiden tutkimus on sekoittanut pääni niin että näen ihmisten rakenteen
( Seuraavalla vilkaisulla he eivät muistuttaneet toisiaan lainkaan )
yhdenmukaisuuden. Tai sitten he ovat toisistaan tietämättömät kaksoset.
Olin onnellinen tästä havainnosta.