keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Ei meidän päivinämme

Kävimme lasteni ja ystäväni Iinan kanssa viime pääsiäisenä päiväretkellä Tukholmassa. Matkan pääkohde oli Wasa-museo, jossa vietimme reilut kolme tuntia. Laiva ja sen ympärille rakennettu museo olivat valtava elämys meille kaikille, ja viimeksi tänään lapset ovat palanneet laivaan ja sen kohtaloon. Lähes 70 metriä pitkä, kölistä mastonnokkaan yli 50 metriä korkea, upeasti veistoskoristeltu tammipuinen alus on hylkynäkin sellainen näky, että ei kovin helposti unohdu.

Sotalaiva Vasan piti olla Kuningas Kustaa II Adolfin lippulaiva, suurin ja komein ase sodassa Puolaa vastaan. Se kuitenkin upposi heti neitsytmatkallaan vuonna 1628 purjehdittuaan heikossa tuulessa 1300 m Tukholman Skeppsbronin saarelta. Mukanaan merenpohjaan se vei arviolta 50 henkeä: merimiehiä ja alkumatkalle saattamaan lähteneitä miehistön sukulaisia.
Vasa-laiva oli hyvin korkea ja aseistuksensa ja koristeidensa tähden painava. Kuningas oli vaatinut suuren tykkimäärän, josta johtuen laivan painopiste oli liian ylhäällä.
Ennen vesille laskua laivalle oli tehty kallistuskoe juoksuttamalla miehistöä laivan laidalta toiselle; kolmannen kierroksen jälkeen koe määrättiin lopetettavaksi, koska alus olisi kaatunut.

Museon alimmassa kerroksessa lepäävät esillä myös hylyn läheltä löytyneet 25 hukkuneen luurangot. Lasisissa arkuissaan ne ovat surullinen ja karmiva muistutus siitä, miten halpa ihmishenki on joskus, kun hallitsijan itsevaltius ja ylpeys käyvät kaiken muun edellä.
Lukiessani kallistuskokeesta kertovaa infotaulua koin kuitenkin koko museoretken suurimman järistyksen. Ensimmäinen ajatukseni oli nimittäin synkkä naureskelu siitä, miten käsittämättömän typerästi ja välinpitämättömästi oli silloin kokeen tulokselta silmät suljettu. Että ei onneksi nykyään enää kukaan voi kuvitella että jos vain on tarpeeksi mahtava kuningas, niin kyllä pinnalla pysytään. No, se ylimielinen ajatuskulku katkesi hyvin nopeasti. Esimerkkejä vastaavasta tuli mieleen pikavauhtia. Hallitsemaan päässeet tai syntyneet näyttävät olevan kautta aikain varsin samanlaista sakkia.

Se, mikä on erottaa 1600-luvun Ruotsin tämän päivän Suomesta, on erinäisten mullistusten ja pitkän uurastuksen kautta hankittu kansalaisoikeus- ja velvollisuus vaikuttaa siihen, kuka päätöksiä tekee. Viime aikoina käsitys Suomesta korruptiosta vapaana, puhtoisena onnelana on saanut mojovia kolhuja vaalirahoitussotkujen ja tsoukkina heitettyjen takinkäännösten myötä. On ihan perusteltua kyseenalaistaa kansanedustajien ja hallituksen oikeus runnoa pikavauhtia läpi esimerkiksi sellaisia pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä, kuin päätös ydinvoiman lisärakentamisesta on ollut. Wasa-museo on eräs Pohjoismaiden suosituimpia turistikohteita, mutta rohkenen epäillä Itsekkyyden muistomerkin http://www.itsekkyydenmuistomerkki.fi/ tai rakennussotkusta toiseen kompuroineen Olkiluoto kolmosen potentiaalia vastaavina matkailuvaltteina.

Sellaiselle kiireelle, jolla päätöstä ydinvoiman lisärakentamisesta on valmisteltu, ei oikein löydy päivänvaloa kestäviä perusteluja. Jos kansanäänestys on ihan mahdoton ajatus, olisi vähintäänkin reilua lykätä päätöstä niin, että ydinvoimakysymystä, kuten koko valtakunnan energiapolitiikkaa ja päätöksentekoa ehdittäisiin käsitellä läpinäkyvästi, asiallisesti ja rauhassa. Niin että se olisi esimerkiksi keskeisenä vaaliteemana tulevissa eduskuntavaaleissa, ja niin, että kaikki energiaratkaisuihin liittyvät näkökohdat tulisivat julki ja ymmärretyiksi.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Ei missään tapauksessa kuvaruno


vanhat olivat istuinosasta puhki,
Lähdinpä vain seuraamaan tussiviivalla Tintin Tangon uusittuja rottinkituoleja.
varmasti ne oli pakko vaihtaa, mutta nämä hehkuvat epätodelliseti, häiritsevät
Ensin puolihuolimattomasti, linjat ja mittasuhteet eivät osuneet kohdilleen, mutta
eikä mukana muita tusseja ollutkaan -
koska kädessäni oli tussi, jonka tasapaksu viiva sopi vaaleankiiltävien rottinkituolien
mikä on täydellinen muoto
olemukseen,( ja aukeaman keskikohta oli siinä epätäydelliset
kaksiulotteisena, paperilla muodon kuva, liiskautunut
muodot anteeksi antamassa, jo alussa mukaan hyväksytty )
miksi sensuroimattomuus, halu näyttää jotain korjaamatonta, on niin tärkeää
kun havaitsin että en halua korjailla ja toisaalta yhteen punoutuvat kaaret ja

rakenteet olivat niin koukuttavat ja seurattavat, annoin mennä. Skarppasin vähän.
ehkä se on se sama tyyppi,
Ihana tunne jatkaa viivan piirtämisen liikettä, (silti kokoaikainen taistelu kotikriitikon
joka nämä rivit sanelee
kanssa jotta ei niin murehtisi niitä mittasuhteita.) Ja aah, pöydän reuna niin monen

hienon punoksella kiinnitetyn liitoksen edessä, sama pyöreä kaari kuitenkin.
Se pöytä taisi vielä olla oikeasti puuta. Koputtelin, varmuutta ei tullut
Pöydän pinta viilutettu, nyt sai tehdä tiheitä suuntaviivoja. Hyppäys tuolien
M I K S I
selkämysten punokseen. Hämmästys siitä, että sen pystyi hahmottamaan,
M
kauneuden ja tarkoituksEnmukaisuuden elämys.
Eessä hämmästyä jos luulee kykenevänsä näkemään rakenteen ?
Hetken harhailen kankaissa, vanhoissa käsitöissä, niiden loimissa ja
I
kudelangoissa. Seikkailijat, toistensa ympäri, mutta järjestyksessä. Nämä
Mutta ihmisen aivot, sanotaan, kehittyivät kun kädet vapautuivat ja niitä alkoi ihminen käyttää
muovisen näköiseksi lakatut tuolit, ehkä vain muistuma romanttisessa mielessä
Onko se sitten romantiikkaa haikailla vanhojen taitojen, ajattelun perään?
hekumoimastani vanhasta käsityötaidosta. Nämä näyttävät siltä että pysyvät
Johonkin suuntaan ne aivot muokkautuvat nappeja painamallakin, mistä minä tietäisin
kasassa enemminkin liimamaisen lakan ja pikkunaulojen voimalla, kenties, kenties
onko se hyvä vaiko paha. vaiko kumpaakaan
Mutta punokset tässä ainakin esittävät liittävänsä yhteen kaaret ja ristikot...
mutta tykkään kutoa monimutkaisia kuvioita.
Selkänojan kuvion tarkkailu tuottaa yllätyksen, sen tärkeimmäksi elementiksi
L
nouseekin ensimmäisenä havaittujen kalanruotomaisten vinolinjojen sijaan niiden
I
keskellä yhtymiskohdassa kulkeva pystylinja ja sen ja kalanruotojen liitoskohtaan
K
rakentuva nuolikuvio. Ne vanhat tuolit olivat kes Laiskako olen, en jostain syystä halua

keltä tarkastella kuviota niin rikki

kauan että todella ymmärtäisin selkänojan punosrakenteen. Vai onko vapauttavaa
Kuvarunot on yleensä tympäiseviä,
piirtää vain viite siitä mitä näin?missään tapauksessa tämä ei yritä olla sellainen

Kuinka pitkälle hulluuteen rakenteiden perusteellinen havainnointi piirtämällä voisi
tahdoin vain kokeilla, silloin ajatus tuotti minulle iloa
johtaa. Palaan tähän. Niin, päätän, että joskus palaan. Jos vaikka maalaisi juuri
uskollisena ajatukselle, joka joskus tuotti iloa, teen nyt tätä näin
oikean kokoisilla pensseleillä, kuten nytkin, korjailemista kaihtaen, koko tuolin,
ilolle täytyy koettaa olla uskollinen, se on niin arka ja karkaa helposti
monta tuolia... koko kahvilan huoneen...kadun kahvilan ulkouolella... ( Onhan näitä
Naurettava ja nauru ovat kaukana toisistaan
tehty ja toisaalta mahdatko olla liian laiska edes yrittämään.)
Aina voi ironialla etäännyttää
Onneksi on myös etäämmän pöydän tuolit. Ne kun ovat kauempana, niiden

piirtäminen on jo rentoa. Pelastavaan pöytääni istuu vanhan, atleetiksi kääntyneen
Tarkkailla ja rankaista - No tulipa vaan jostain mieleen
hipin näköinen mies. Koetan jatkaa piirtämistä ja intensiivistä tarkkailua ( nyt hän

poistui ) kuitenkaan vastapäätä istujaa häiritsemättä. HUOMata, tulla huomioiduksi
Koetan piirtää korostetun intensiivisesti muinaishipin viereistä tuolia, vaikka siihen
Minulle sanottiin, että runoja tehdään rakkaudesta kieleen, koska se on kannattamatonta
onkin nyt laskettu sininen reppu, josta kaivetaan kirjaa. Noin. Ja siis samalla
Ja että Kuvataiteilijoiden on oltava jatkuvasti näkösällä, rakenteet vaativat, apurahat
keskityn kyllä, piirtämiseen, näköeste ei haittaa, tuolin rakenne on jo tutunoloinen,
rakkaus taiteeseen kuihtuu toissijaiseksi, näkösälläolon taakse käpristyy
mutta samalla tarkkailen jotenkin itseltänikin salaa naapurin läsnäolon ja tarkkailun
niin, minäkin ehkä teen tätä vain näyttääkseni olevani olemassa
astetta. Sitten syntyy ajatus kaikkien näiden harhailevien piirtämisajatusten
mutta piirtäessä, silloin sitä on usein keskittynyt, onnellinen. Sitä rakastaa ja vihaa
ylöskirjaamisesta ja niin, tässä olen nyt, pari sivua sitten tuli myös ajatus rivien
ja lopputulos, se on kuitenkin toissijainen. Mietin tämän koko blogin lopettamista
väliin kirjoitetusta toisesta tasosta. Nyt on ranne kipeä tästä kaikesta viivojen
näyttää julki sensuroimatonta, yritystä siihen ainakin
tuottamisesta, kirjoitus muuttuu aina vain epämääräisemmäksi sotkuksi, kaikin
Millä motiivilla - olenko vilpitön, rakkaus kuviin ja kieleen todellista
tavoin sotkuksi. Kun katson ympärilleni, ihmiset ovat vaihtuneet. Kahdessa
vai vain huomiotalouden tuottamaa rojua. Ja pitää kysyä tosissaan
naapuripöydässä istuu kaksi toisilleen identtistä nuorta naista. Ehkä kahvilatuolien
näin ajattelen, viitata innokkaasti, jos todella tietää vastauksen
rakenteiden tutkimus on sekoittanut pääni niin että näen ihmisten rakenteen
( Seuraavalla vilkaisulla he eivät muistuttaneet toisiaan lainkaan )
yhdenmukaisuuden. Tai sitten he ovat toisistaan tietämättömät kaksoset.
Olin onnellinen tästä havainnosta.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

keskustelua, musiikkia, keskustelua

Ylen ykkösen kulttuuri-, ajankohtais- ja historiasarjan ohjelmat pitävät ajatukset liikkeessä, kun palkkatyö on enimmäkseen mekaanista käsityötä. Vaihteluna asioille toimivat Radio Helsingin mainion monipuolinen musiikkitarjonta ja ihan omat soittolistasuosikkini. Nyt haluan jakaa tämän viikon kolme koukuttavinta, joista Haatanen ja Enbuske ajatuksella yhteenkuunneltuna iskevät muutamaan hyvin olennaiseen kipupisteeseen yhteiskunnassa.

Koska, niinkuin noistakin ohjelmista ilmenee, mistään pikkuongelmista ei ole kysymys, tuntuu tekopyhältä valittaa, ettei ketään kiinnosta yhteisten asioiden hoitaminen. Vaikka en siis osaa tarjota ratkaisuja sen kummempia kuin että aluksi pitäisi saada enemmän ihmisiä edes kiinnostumaan ja ottamaan selvää asioista, valitan kuitenkin.
Liian usein kuulee nillitystä siitä, kuinka kaikki on toivotonta eikä mitään ole tehtävissä, ja toisaalta kaikki ne jotka ovat päättämässä ajavat vain omaa etuaan. En minäkään suhtaudu suurella luottamukselle puoluepolitiikkaan, ainakaan ainoana yhteiskunnallisena toimintamallina. Mutta voi kun ihmiset sitten jaksasivat haastaa sen - joko sisältä käsin tai ulkopuolelta.

http://areena.yle.fi/audio/1237557

Kalle Haatasen kanssa yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä keskustelemassa Tommi Uschanov . Tuomas Enbuskella taas vierailemassa persuihin demareista loikannut Matti Putkonen, demarinuorten pj Timo Kontio ja entinen demariministeri Arja Alho.

http://areena.yle.fi/audio/1214187


Ja sitten se musiikkisuositus. Tätä ei taida Radio Helsinkikään soittaa, sen verran on kaukana hipstereistä. Koko levy on timantti, jos ei reilusti annosteltuja tunteita pelkää. Hilja Grönforsin ja Latšo Dzintan keikka pari vuotta sitten Perinnearkku-klubilla oli hienon hieno, niin että mainostetaan nyt sitten vielä Perinnearkku-yhdistystäkin ja sen järjestämää klubi- ja jamitoimintaa.

http://www.myspace.com/hiljagronfors