Kaveri naureskeli taannoin facebookissa näkyvillä olevaa "sushipallero-päivitys"-ilmiötä. Eli sitä kun kaikille 600 kaverille kerrotaan kuinka töiden jälkeen, lenkiltä palattua, on rakkaan kanssa pyöräytetty sushipalleroita ja korkataan vuosikertaviini. Aiai, kuinka ihanaa ja täydellistä.
Voihan siinä hiukan olla perääkin - että todellisuudessa on hätäisesti lämmitetty einespitsaa ja juoksulenkkikin jäi väliin ( taas kerran ) - mutta julkisuuskuvaa on vaan pakko pitää yllä.
Väitän silti, että taustalla voi myös olla ehta onnen tunne. Hyvää ruokaa pöydässä ja kerrankin on kaikki mennyt putkeen. Voihan sen sitten ihan vilpittömästi haluta jakaa kavereille ja miksi ei puolitutuillekin. Tulipa vaan mieleeni tämä Vartiosaaren vihersadosta kokatuista herkuista työhuoneen pihapöydässä nautiskellessa. Kun vallitseva olotila on tässä ollut semmoinen, että näkee kyllä maailman kauneuden, mutta ei sen mieltä, ja suru on pakko sulloa sisäänsä jotta kykenisi elämään jotakuinkin normaalisti, voi horsmanlehtisalaatti ja nokkos-perunamuussi olla juuri se asia, jossa on mieli. Ja maku.
Saaren kauneus täytyi jättää, ja lähteä Viiskulman Huutoon näyttelyä vahtimaan. Mukaan sain kuitenkin kotiinviemiseksi vielä pussillisen nokkosia. Gallerialla oli hiljaista, aika matoi, päivä suuren kadulle aukeavan ikkunan takana kirkas ja ihmisten kesäfiilistä vilisevä. Minä istuin lapsineni ihmettelemässä tämänkin puuhan mielekkyyttä. Maalata pakonomaisesti pöljän näköisenä pällisteleviä naamatauluja, jotka jäävät omaan mykkyyteensä. Lasin alle ja gallerian ikkunalasin taakse jumitettuina ei niillä ole edes sitä mahdollisuutta joka meille koitti klo 16, kun lukitsimme ovet ja astuimme ulos maailmaan.
Senaatintorilla pääsimme seuraamaan kyyniset ajatukseni pesevää spektaakkelia: suurkirkon portaita asteli juuri alas ilmeisen tuore aviopari. Morsian oli klassisen kaunis, vaalea ja tyylikäs, sulhanen tumma ja komea. Portaiden alla paria odotti hevosvaunut, kuskilla silinteri ja mihinkä tahansa brittikomediasarjaan istuva harmaa kokoparta. Turistit torilla olivat asemoituneet ihailemaan näkyä. Lapseni tuijottivat lumottuina. Juhlaväki hurrasi, riisi ja kukkaset lensivät. Täydellinen sushipalleropari, ajattelin, ja häpesin. Anu Silfverberg taisi Nyt-liittessä kirjoittaa, että naimisiin meno on kuin perustaisi yrityksen laman aikaan, ja juuri näin voi ollakin. Optimistisille yrityksille kannattaa silti antaa tukensa, ja sitäpaitsi, näky nosti spontaanisti mieleen Sapfon hääkatkelmia -
Iloitse morsian
Iloitkoon sulhanen
Kotona kaivoin hyllystä " Iltatähti, häälaulu" kappaleeni( leimat kertovat : poistettu Pellon kunnan pääkirjastosta ) ja taas, ties monennenko kerran sen säkeet antoivat jotain määrittelemättömissä olevaa onnea ja hämmennystä. Hätäpäissäni olin pyytänyt myös runovinkkejä, kun turtumukseeni kaipasin apua. http://lasittuminen.blogspot.com/ löytyi uutta ja vaikuttavaa runoa, ja sitten tulin vielä hankkineeksi Markku Paasosen Tulevassa maailmassa- proosarunokokoelman, josta kovin pidin. Nauramaankin se sai.
Niin että nokkoskeitto ja runot ne ainakin tämän ihmisen tiellä pitävät. Suosittelen muillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti