Kun olin lapsi, filmipokkarilla otettiin valokuvia harvinaisina juhlahetkinä tai joskus, kun muistettiin. Kuviksi kehittäminen kesti kauan aikaa, ja oli jännittävää odottaa niiden saapumista.
Ihan pienenä koko kameraa ei edes saanut käyttää. Silti niitä
lapsuusmuistokuvia on äidilläni monta kenkälaatikollista puuarkussa ja itsellänikin
vinoja pinoja ( ja albumeihinhan niitä ei tietenkään juuri koskaan saatu aikaiseksi laittaa ).
Nyt on toisin. Oli elämys sekä itselleni että lapsilleni, kun tajusin että digipokkarilla voi rauhassa harjoitella kuvaamista. Tulos on tarkasteltavissa heti, ja kameran käyttö helppoa. Vaikka mikä on kuvaamisen arvoista! Hölmöä, että aiemmin asia ei ole tullut
mieleen. Ajattelimme kehittää valokuva - piirroskeskusteluja
( ystävieni Emman ja Ilonan Mäntän kuvataideviikoille tulevan hienon Esinesanakirjan hengessä ja innoittamina ) Tästä lähtee :
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti