maanantai 12. marraskuuta 2012

sivupolku


"Sinä sanoit ettei metsää voi rakastaa. Kyllä voi. Jäkälän ja puolukanvarpujen alla on hiekkaa, männynrungot siihen ankkuroituneena niin vakaasti, se on ihme,  ja aurinko tuoksuu paremmalta kuin missään, paremmalta kuin iholla, kuivan kankaan tuoksussa on mukana vesi, meri, mesi. Männyt ovat niin tukevasti, ja kun myrsky tulee ja joskus kaataa niistä jonkun, maa nousee mukana pienenä laattana, kallio paljastuu, paljaaseen alueeseen kertyy lammikko jossa hyttysvauvat kasvavat. "
"Hyttysvauvat! Lopeta…"
"Kuusimetsässä niitä hyttysiä vasta onkin. Ja mustikoita, suppilovahveroita, kääpiä. Mutta ei metsän rakastamisessa ruokahuollosta ole kysymys. Se ei ole symboli. Se on paikka ja itsensä samalla kertaa ja koko ajan. Sitä ei voi omistaa, mutta siltä saa kaiken. Siltä ei voi odotaa mitään muuta kuin että se on. Se muuttuu jatkuvasti, mutta pysyy itsenään. 
Symboli on jotain, jota käytetään. Metsän voi kaataa, polttaa ja myrkyttää, mutta ei se tee siitä symbolia. Symbolista…"
"Sekoitat kaiken. Symboli, vaikka onkin käyttötavaraa, käyttökäsite, ei se sentään sama asia kuin hyväksikäyttö ole."
"Symbolisesti rakastaminen on hyväksikäyttöä"
"Minkälaista muuta rakastamista on?"
"Älä yritä! Rakastamista sellaisena kuin jokin ilmenee. Puhdasta rakastamista. Niinkuin metsää voi rakastaa."
"Puhtaus on symbolinen käsite. Rakkauskin on"
"Vaikka sitten, jos niin haluat. Pidä rakkautesi, minä pidän metsän."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti