sopimattoman kriittinen

Onhan ollut mielenkiintoista seurata kuvataidekentän kuohuntaa. Tärkeitä seikkoja niin Framen alasajon kuin Kiasman johtajavalinnan tiimoilta on noussut esiin, julkiseen keskusteluun. Toivottavasti niitä maltetaan myöskin pitää näkösällä sen verran että esillä olon lisäksi syntyy aitoa mielipiteiden vaihtoa. Ettei esimerkiksi käy niin, että kun opetusministeriö on julistanut ottavansa vastaan ideoita Framen raunioille, niin ideat kyllä otetaan, mutta ministeriössä niitä ihan itsekseen muhitaan ja sitten jossain vaiheessa julistetaan hauduttelun tulos ( ei varmaan kannata kertoa, miten optimistisin aatoksin sitä keitosta saisi odotella ).

Eräs näistä tärkeistä esilläolleista seikoista on yhteiskunnallisuus ja poliittisuus taiteessa ja kulttuurielämässä muutenkin. Kun se itselle tuottaa jatkuvaa päänvaivaa, tulee huomioitua aiheen käsittely eri medioissa, suomenkielisissä ja Suomeen rajoittuvissa tosin vain. Aikalailla yksioikoista on ollut, täytyy sanoa, mutta kun ei juuri nyt ole rahkeita julkaista omaa manifestia, niin ei auta enempää moitiskella. Eilen, 12.4 Hesarin kultturitoimituksen esimies Saska Saarikoski tosin laajensi kivasti pohdintaa yleisemmälle tasolle kommentissaan " Sopivasti kriittinen ". Siinä hän kertoi ymmärtävänsä Pirkko Siitarin, Kiasman uuden johtajan, varovaista linjaa, mutta tutustuttuaan tarkemmin Kiasman tämänhetkiseen tarjontaan yhteiskunnallisen taiteen saralta, päätyi toteamaan: "Varmasti monikin taiteilija haluaisi olla oman aikansa valheenpaljastaja, mutta se vaatii kykyä arvioida selvänäköisesti historiaa ja yhteiskuntaa - eikä taiteilijoilla yleensä ole sellaiseen mitään erityisosaamista.

Siksi yhteiskunnalliseksi kutsuttu taide tuntuukin usein edustavan ns. yleisesti hyväksyttyä kriittisyyttä, mihin näyttäisi vuonna 2010 kuuluvan esimerkiksi kestävä kehitys, perinteisten sukupuoliroolien purkaminen sekä länsimaiden hegemonian kyseenalaistaminen - tietysti sillä tavalla fiksusti, ettei museovieraalta mene tunnelma pilalle."

Minäkin ymmärrän Siitarin varovaisuuden: Minusta Kiasman johtajan ei toimessaan tule julkituoda mitään tiettyä poliittista agendaa - hänen työnsä on ihan toinen. Yhteiskunnallinen taide voi olla hyvää taidetta, tai yhtä hyvin hyvin huonoa taidetta, itse aihe ei taiteen laatua arvioidessa pelasta mitään. Mutta kun ja jos Kiasman rooli on nykytaiteen museona olla osa yhteiskuntaa ja taiteen keinoin dialogissa ympäröivän todellisuuden kanssa, "varovainen linjaus" yhteiskunnallisen taiteen esiin nostamisesta on varmaan ihan perusteltua?
Mutta sitten ymmärrykseni Hesarin kulttuurikommentin kanssa loppuukin. Miten ihmeessä taiteilijoilta ( edes niiltä, joita Kiasma esittelee ) voi vaatia sen selvänäköisempää historiantulkintaa tai yhteiskunnallista ymmärrystä kuin muiltakaan yhteiskunnan jäseniltä? Onhan se hienoa, jos kulttuuritoimittajalla on tällaista korkeamman tason viisautta, mutta siinä tapauksessa vaadin julkaisemaan sen tiedon jotta voimme aikailematta käydä maailmaa ja taidetta pelastamaan! Siihen asti minusta on erittäin suotavaa että Kiasma ja muutkin kulttuurilaitokset esittelevät edes sitä yleisesti hyväksyttyä ja museovieraiden tunteita paapovaa kriittisyyttä, sillä vaikka se voi tuntua välillä helppohintaiselta, kesyydessään sekin kuitenkin on sitä mitä väittääkin olevansa: yhteiskunnallista, kritiikkiä.

Tällä en kuitenkaan tarkoita että sopisi tyytyä asioiden tilaan, luopua yrityksestä ymmärtää ja pyrkimyksestä ilmaista enemmän. Keskustelua ei vielä ole se, että nimetään erilaisia osatekijöitä ja hiukan viitataan historiaan, jos ollaan oikein kunnianhimoisia. Se on vasta keskustelun alku. Ja siitä, miten hommat pitäisi hoitaa, maailma, Suomen kulttuurivienti ja hengenelämä pelastaa, kannattaisi jaksaa keskustella vielä paljon laajemmin ja enemmän.

No niin. Puuh! Jotta huomenna jaksaisin taas viljellä mielipiteitäni ja toisaalta en enää kertaakaan tänään ehtisi käyttää sanaa yhteiskunnallinen, menen nyt nukkumaan.