Pikkuisena pelkäsin hysteerisesti luurankoja. Osaksi syy oli tuolloin valmistuneessa Hiidenpata - piirretyssä , jossa pääpahis oli varsin vaikuttava luurankohahmo. Tarkasti en muista, koska uskalsin katsoa korkeintaan toinen silmä auki.
Nyt näitä luurankoja kuitenkin kuviin tukkii, kaapista vaiko mistä, en tiedä, mutta kai niiden on annettava tulla. Kliseiksi muodostuvat kaikki aiheet, jotka ovat niin tärkeitä ja suuria, ettei niitä oikein osata loppuun koskaan käsitellä. Harmittaa hiukan, että toisin kuin veiston laitoksen - maalauksen laitoksen opetusohjelmaan ei luurangon piirtäminen pakollisena kuulunut. Olisi pitänyt silti varmaan mennä hakemaan selkärankaa piirtämiseensä kipsiluokan Haadeksesta. Tämä lomalla lekotteleva luurankeli lukee Maria Langin dekkaria joka alkaa huumaavalla Macbeth-sitaatilla:
" Elämä vaan on varjo liikuvainen/ näyttelijäraukka, joka näyttämöllä rajuupi hetken ja katoo sitten/ Tarina on se, hupsun tarinoima/ täynn ilmaa, tulta, mut mieltä vailla "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti