0.35 mm line widht
kiiltokuvahevonen kääntää toisenkin posken
lauantai 21. tammikuuta 2012
tiistai 17. tammikuuta 2012
opti-, ei sarkasti
Mitenkään puuttumatta spekulaatioon korkeampien voimien olemassaolosta, Senaatintorin ja Suurkirkon ohittaminen aiheuttaa minussa aina vähintäänkin häivähdyksen jostain kunnioitusta herättävästä, kauniista, jostain, no, mitä se nyt sitten onkaan, hyvän pariin kuuluvaa kumminkin. Ja kuljen ohi usein, päivittäin lähes, kun satun asumaan reitillä. Uspenskin katedraali toimii samoin, se tosin osuu reitille harvemmin. Luulisin, että nykypäivän WAU-arkkitehtuuri pyrkii herättämään katsojassaan jotain vähän vastaavaa. Mitenkään en haluaisi puuttua siinä ilmenevien voimien korkeuteen tai hyvyyten, mutta kun ne nyt eräässä tietyssä kaavaillussa esimerkissä liittyvät minulle henkilökohtaisesti pyhään aiheeseen – taiteeseen.
Kyllä. Se pelastajaksemme nimetty suuri G. Ugg. En Heim. Siitä on kyse, eli keskustelu, eli itkupotkuraivari eli katkeranvanhanstallarin kapulat kaikkiin öljyttyihin rattaisiin ja reikiä silikooniinja käyttövaroistakyselemättäkustannettu dreamconsulting insulting verkostoverikostomarkkinointi proopushka... kaikenlaisia kysymyksiä, lupauksia, raamatullisia kuni pirullisia vertauksia on sinkoiltu ilmaan niin poliittisin, kulttuuripoliittisin kuin ihan henkilöön ja henkilön kalvosulkeisiinkin käyvin perustein.
Tässä vaiheessa mikään ei ole vielä selvää, vuoden odottelun jälkeen olemme viimein saaneet luvan keskustella, mitä on harjoitettukin (eri) (omissa)porukoissa niin ahkerasti että suurin osa sotureista alkaa jo hyytymään. Sillä välin keskustelu kaikissa muissa porukoissa viheltää niin käsittämättömän populistisella tasolla että päänsärky jolleivät pahemmatkin taudit uhkaa.
Terveyttäni suojellakseni ehdin jo minäkin horjumaan vankkumattoman epäilevästä kannastani.
Ihan vain muutaman syyn mainitakseni 1. Pessimismi poliittisen päätöksenteon läpinäkyvyydestä ja puheiden ja tekojen suhteesta kaappasi syövereihinsä (siis sehän on jo päätetty, jos on kansalaiskeskustelun aika, turha siis tuhlata ruutia) 2. Minun, tavallisen pienen kuvataiteilijan mielipiteellä ei ole juurikaan kiinnostavuutta tahi painoarvoa, voin siis rauhassa tuuliviireillä 3. Luontainen optimismikin valtasi sijaa (jos lisenssiin kerran on rahat luvassa yksityisiltä isokenkäisiltä, Helsingin taidemuseo joka tapauksessa tarvitsisi uuden tilaratkaisun ja viisaat kulttuuripäättäjät ovat sitoutuneet varmistamaan ja turvaamaan kaupungin omien kokoelmien hoidon, esillepanon ja kartuttamisen sekä pätevän henkilöstön kohtalon kaikissa myllerryksissä, niin mikä jottei, perhana!) Lisää rahaa kulttuurille luvassa, rohkeutta peliin, ei haittaa tuulet ja tuiskut, ei depression.
No, jos ja kun se sitten tulee, ajattelin ihan ilmaiseksi antaa muutaman vision, elikkäs apua mission toteutukseen.
1. Se Katajanokan WAU, olisi niin hienoa, jos siihen hankittaisiin jokin sellainen WAU, joka olisi jonkinlaisessa suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Gehryn suunnittelemat Guggelit ovat omalla tavallaan vaikuttavia, mutta tuskin vaikkapa Bilbaon pytinkiä muistuttava viritys siihen pienelle tontille sopisi. Kun jotain isolla rahalla suunnitellaan ja rakennutetaan, ei varmaan ole tarpeen taipua kytkykauppoihin, vaan voidaan järjestää niin avoin kilpailu, että ehdotusten joukosta löytyy muutamakin tuoreella tavalla WAU:n tulkinnut ehdotus. Esimerkiksi Helsingin kaupungin kansainvälinen, avoin suunnittelukilpailu Kirjava satama olisi voinut tarjota tähän jotain, mutta synenergioissa lienee hiottavaa, esimerkiksi Ville Ylikarhin Guggenheim-blogauksen kommenteista päätellen. Yhtäkaikki, uskon, että paikalle olisi mahdollista löytää, tuore, esteettinen ja ympäristöä ja kaupunkia kunnioittava WAU. Ehkä se oliskin wau. Aina ei tarttis huutaa.
2. Kun ja jos sijainti on tämä, ja lupausten mukaan Kluuvin galleria saa jatkaa toimintaansa, Kluuvin ennen niin vaikea ja luokseenpääsemätön sijainti olisikin yhtäkkiä aivan maisemareitillä matkalla kohti Ateneumia, Kiasmaa, hienoja keskustagallerioitamme. Nyt typistettyjä aukioloaikoja olisi varaa tarkistaa tavoitettavampaan suuntaan, kenties palkata lisää työntekijöitäkin. Guggiksesta olisi toki selkeät ja näyttävät opasteet tähän uutta ja rohkeaa nykytaidetta esittelevään galleriaan . Johon, kuten gallerioihin yleensäkin, on ilmainen sisäänpääsy. Yleisöryntäystä ei estäisi mikään!
3. Kun rikkaat elitistit ja muut kulttuurin kermahelmat viimein saisivat palatsinsa, ja sitä kelpaisi risteilyturistille rahasta näyttää, niin että taantuman kuristusote viimein kulttuurin hapankermasakinkin kurkulta kirpoaisi, voitaisiin taas palauttaa perjantai-illan ilmainen sisäänpääsy sinne Kiasmaan. Siitä kun jouduttiin huonon taloustilanteen vuoksi luopumaan. Siinä saisivat sitten nekin siellä Valtion Taidemuseolla osansa yhteisestä kakusta.
4. Ja vielä vinkki Helsingin taidemuseon kokoelmien esittelyyn ja lähiöissä muhivan herra-ja kulttuurivihaisen kansanosan liennyttämiseen: otetaan pop-up-näyttelyn kuraattoriksi yksi pitkäaikaistyötön väärinajattelija, yksi työtön kuvataiteilija, museon varastoista muutama – hmm... minnekäs nää nyt pantais – hieno-ei -niin-särkyvä-teos sekä Helsingin ja Guggenheimin taidemuseon osaavaa ja innostunutta jengiä tiedotuspuuhiin, ja pystytetään se näyttely johonkin Guggenheim-säätiössä vaikuttavan bisnesjengin know-how:lla saataville järjestettyyn liiketilaan, toistetaan tämä uusilla tekijöillä aina päänäyttelyiden vaihtuessa ja avot: meillä on sosiaalisen taiteen innovaatio! Saadaan samalla muutama vartija ja sekalaista jengiä oheistuotteiden myyntiin pätkähommiin, koko tämän poppoon työllistymisen kerrannaisvaikutukset ovat huimat. Tätä pakettia autenttiseen Suomeen voidaan myydä seikkailunhaluisimmille turisteille Guggenheimin luukulta joko matkaoppaalla tai ilman. win-win-win.
Ja lopuksi nöyrä anteeksipyyntö, jos olen tullut näine ehdotuksineni loukanneeksi jotain jonkun pyhää. Ihan vakavalla mielellä jään pohtimaan, että jokin tässä Guggenheim-hankkeen esiin nostamassa aiheessa: taiteen kuorissa, rakenteissa, seinissä, siinä ja siitä eläjissä on niin herkkää ja haavoittuvaista, niin kiivasta ja kaunista että soisi sen kestävän kaiken tämän. Ja kai se kestää, jos se pitää jotain sisälläänkin.
Kyllä. Se pelastajaksemme nimetty suuri G. Ugg. En Heim. Siitä on kyse, eli keskustelu, eli itkupotkuraivari eli katkeranvanhanstallarin kapulat kaikkiin öljyttyihin rattaisiin ja reikiä silikooniinja käyttövaroistakyselemättäkustannettu dreamconsulting insulting verkostoverikostomarkkinointi proopushka... kaikenlaisia kysymyksiä, lupauksia, raamatullisia kuni pirullisia vertauksia on sinkoiltu ilmaan niin poliittisin, kulttuuripoliittisin kuin ihan henkilöön ja henkilön kalvosulkeisiinkin käyvin perustein.
Tässä vaiheessa mikään ei ole vielä selvää, vuoden odottelun jälkeen olemme viimein saaneet luvan keskustella, mitä on harjoitettukin (eri) (omissa)porukoissa niin ahkerasti että suurin osa sotureista alkaa jo hyytymään. Sillä välin keskustelu kaikissa muissa porukoissa viheltää niin käsittämättömän populistisella tasolla että päänsärky jolleivät pahemmatkin taudit uhkaa.
Terveyttäni suojellakseni ehdin jo minäkin horjumaan vankkumattoman epäilevästä kannastani.
Ihan vain muutaman syyn mainitakseni 1. Pessimismi poliittisen päätöksenteon läpinäkyvyydestä ja puheiden ja tekojen suhteesta kaappasi syövereihinsä (siis sehän on jo päätetty, jos on kansalaiskeskustelun aika, turha siis tuhlata ruutia) 2. Minun, tavallisen pienen kuvataiteilijan mielipiteellä ei ole juurikaan kiinnostavuutta tahi painoarvoa, voin siis rauhassa tuuliviireillä 3. Luontainen optimismikin valtasi sijaa (jos lisenssiin kerran on rahat luvassa yksityisiltä isokenkäisiltä, Helsingin taidemuseo joka tapauksessa tarvitsisi uuden tilaratkaisun ja viisaat kulttuuripäättäjät ovat sitoutuneet varmistamaan ja turvaamaan kaupungin omien kokoelmien hoidon, esillepanon ja kartuttamisen sekä pätevän henkilöstön kohtalon kaikissa myllerryksissä, niin mikä jottei, perhana!) Lisää rahaa kulttuurille luvassa, rohkeutta peliin, ei haittaa tuulet ja tuiskut, ei depression.
No, jos ja kun se sitten tulee, ajattelin ihan ilmaiseksi antaa muutaman vision, elikkäs apua mission toteutukseen.
1. Se Katajanokan WAU, olisi niin hienoa, jos siihen hankittaisiin jokin sellainen WAU, joka olisi jonkinlaisessa suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Gehryn suunnittelemat Guggelit ovat omalla tavallaan vaikuttavia, mutta tuskin vaikkapa Bilbaon pytinkiä muistuttava viritys siihen pienelle tontille sopisi. Kun jotain isolla rahalla suunnitellaan ja rakennutetaan, ei varmaan ole tarpeen taipua kytkykauppoihin, vaan voidaan järjestää niin avoin kilpailu, että ehdotusten joukosta löytyy muutamakin tuoreella tavalla WAU:n tulkinnut ehdotus. Esimerkiksi Helsingin kaupungin kansainvälinen, avoin suunnittelukilpailu Kirjava satama olisi voinut tarjota tähän jotain, mutta synenergioissa lienee hiottavaa, esimerkiksi Ville Ylikarhin Guggenheim-blogauksen kommenteista päätellen. Yhtäkaikki, uskon, että paikalle olisi mahdollista löytää, tuore, esteettinen ja ympäristöä ja kaupunkia kunnioittava WAU. Ehkä se oliskin wau. Aina ei tarttis huutaa.
2. Kun ja jos sijainti on tämä, ja lupausten mukaan Kluuvin galleria saa jatkaa toimintaansa, Kluuvin ennen niin vaikea ja luokseenpääsemätön sijainti olisikin yhtäkkiä aivan maisemareitillä matkalla kohti Ateneumia, Kiasmaa, hienoja keskustagallerioitamme. Nyt typistettyjä aukioloaikoja olisi varaa tarkistaa tavoitettavampaan suuntaan, kenties palkata lisää työntekijöitäkin. Guggiksesta olisi toki selkeät ja näyttävät opasteet tähän uutta ja rohkeaa nykytaidetta esittelevään galleriaan . Johon, kuten gallerioihin yleensäkin, on ilmainen sisäänpääsy. Yleisöryntäystä ei estäisi mikään!
3. Kun rikkaat elitistit ja muut kulttuurin kermahelmat viimein saisivat palatsinsa, ja sitä kelpaisi risteilyturistille rahasta näyttää, niin että taantuman kuristusote viimein kulttuurin hapankermasakinkin kurkulta kirpoaisi, voitaisiin taas palauttaa perjantai-illan ilmainen sisäänpääsy sinne Kiasmaan. Siitä kun jouduttiin huonon taloustilanteen vuoksi luopumaan. Siinä saisivat sitten nekin siellä Valtion Taidemuseolla osansa yhteisestä kakusta.
4. Ja vielä vinkki Helsingin taidemuseon kokoelmien esittelyyn ja lähiöissä muhivan herra-ja kulttuurivihaisen kansanosan liennyttämiseen: otetaan pop-up-näyttelyn kuraattoriksi yksi pitkäaikaistyötön väärinajattelija, yksi työtön kuvataiteilija, museon varastoista muutama – hmm... minnekäs nää nyt pantais – hieno-ei -niin-särkyvä-teos sekä Helsingin ja Guggenheimin taidemuseon osaavaa ja innostunutta jengiä tiedotuspuuhiin, ja pystytetään se näyttely johonkin Guggenheim-säätiössä vaikuttavan bisnesjengin know-how:lla saataville järjestettyyn liiketilaan, toistetaan tämä uusilla tekijöillä aina päänäyttelyiden vaihtuessa ja avot: meillä on sosiaalisen taiteen innovaatio! Saadaan samalla muutama vartija ja sekalaista jengiä oheistuotteiden myyntiin pätkähommiin, koko tämän poppoon työllistymisen kerrannaisvaikutukset ovat huimat. Tätä pakettia autenttiseen Suomeen voidaan myydä seikkailunhaluisimmille turisteille Guggenheimin luukulta joko matkaoppaalla tai ilman. win-win-win.
Ja lopuksi nöyrä anteeksipyyntö, jos olen tullut näine ehdotuksineni loukanneeksi jotain jonkun pyhää. Ihan vakavalla mielellä jään pohtimaan, että jokin tässä Guggenheim-hankkeen esiin nostamassa aiheessa: taiteen kuorissa, rakenteissa, seinissä, siinä ja siitä eläjissä on niin herkkää ja haavoittuvaista, niin kiivasta ja kaunista että soisi sen kestävän kaiken tämän. Ja kai se kestää, jos se pitää jotain sisälläänkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)