tiistai 28. huhtikuuta 2009

Järkevä ammatti



                                           maalausraakile luurankomuusikoita kuvaavasta 
                                           sarjasta Ikuiset jamit



Muutamat viime viikot olen yrittänyt päästä taas pikavauhtia sisään maalaamiseen, koska deadline on melkoinen inspiraationlähde. Pian avautuva näyttely kotiseudun pienessä galleriassa on aiheuttanut monia paineita ja pulmia, kun raakileet ja vähän vanhemmat, omassa mielessä jo kuivahtaneet työt on pitänyt miettiä päässään jonkinmoiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi täytyi keksiä, kuinka henkilökohtaisen budjettikriisin kynsissä toimittaa teoksensa 500 km pohjoiseenpäin. Jo maalausten soutaminen työhuonesaaresta julkisen liikenteen piiriin vaikutti ajatuksena tuskaiselta. Onneksi apua löytyi siihen, kuten myöskin isoimpien maalausten toimittamiseen Matkahuollon huomaan.

Järkälemäistä aaltopahvipakettia raahatessamme ( mietin, että olisiko määritelmä muodolle ollut litteähkö tasokas ) mietimme luottoystäväni kanssa ammattimme varjopuolia. Vapaus tarkoittaa väistämättä köyhyyttä, ja kun taiteesta ei kykene päästämään irti, se mikä jälkeenpäin taidehistorian selvitymis- ja sankaritarinoissa näyttäytyy sitkeytenä, tuntuu itsestä usein vain sitkeältä tyhmyydeltä.
 Kokoaikainen taiteilijuus ei elätä kovinkaan monia, eikä heitäkään erityisemmin leveästi. Itselläni on suhteellisen hyvin palkattu, joustava ja erittäin mukava sivutyö, ja siitä ymmärrän olla onnellinen, koska sen turvin kykenen kuitenkin osittain keskittymään myös taiteen tekemiseen. Suurin osa kuvataiteilijoille tarjolla olevista sivutöistä vain on ihan toisenlaisia. Osittaisella töissäkäynnillä ei kykene rahoittamaan välttämättömiä menoja - saati siitä varsinaisesta ammatista koituvia kuluja.
Tuskin itse osaisin kuitenkaan olla onnellisempi, vaikka toimeentulosta ei tarvitsisi koko ajan kantaa huolta - murheita taitaa olla aika tasaisesti jakautuneena kaikkiin tuloluokkiin. Mietin kuitenkin, mitä tapahtuisi, jos suurin osa kulttuurin eri aloilla sinnittelevistä yksilöistä päättäisi kertakaikkiaan luovuttaa ja hankkia järkevän ammatin. Meitä on paljon. Työvoimapula tietyillä aloilla saattaisi helpottaa, mutta voisi kenties käydä niinkin että hoidettavia olisi jonkin ajan kuluttua huomattavasti enemmän? En tiedä. Taiteen moninaisuus on arvo, jonka kykenee hahmottamaan ehkä vasta sen kadottua. Se, mitä tuottavuuslaskelmien ja terävien kyynärpäiden julmassa maailmassa tapahtuu, tapahtuu niin vaivihkaa että havainnointikykymme ei ehkä riitä.

Voisin kai jatkaa paasausta loputtomasti, mutta huomenna on hoidettava palkkatyöpäivän lisäksi pienemmät maalaukset, itsensä ja jälkeläisensä junaan ja sieltä illansuussa ulos. Nyt on siis kerättävä unesta voimia ja tyhmänsitkeyttä. 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Toinenkin blogi

Tai oikeastaan kotisivua korvaava hommeli, niin kauan että ikuisuusprojekti valmistuu - eli täältä löytyy kuvia maalauksista, ja välillä ehkä muutakin. http://hannasaarikoski.blogspot.com/

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Maalata kasvot, piirtää silmät



Meikkaamisen, kasvomaalauksen ja maalaamisen eleissä on jotain yhteistä, jota olen kovasti pohtinut. Ja kun ihana pikkusiskoni minulle suositteli ihanaa Feistiä, ja maalaamisen ääniraitana on Reminder nyt sitten kulunutkin, niin tässä tämä video, väljästi aiheisiini liittyen.

Tänään matkasin Pohjanmaalle, lapsuuskotoon. Junassa pohdimme veljeni kanssa maalaamisen ja piirtämisen eroa. Emme halunneet kategorisoida, mutta väitin, että useimmiten piirtäminen on analyyttisempää toimintaa kuin maalaaminen. Jos analyyttisellä tarkoitetaan rationaalista, ja jos tuntemus, tunne ja tunnustelu taas ovat rationaalisuuden vastakohtia. Enpä tiedä, keskusteluun tempautuessa ajatuksen kehittely tuntui jonkin jäljillä ololta, mutta nyt tekisi mieli kiistää kaikki, enkä enää onneksi ihan tarkkaan muistakaan, mitä on tullut julistaneeksi. Vastaväitteitä olisi hauska kuulla. Tai kuulla muiden jatkavan ajatusta? Niin itsekin teen, mutta juuri nyt se pätkii, tämä päivä on ollut jo riittävän täysi.

video