Istuin. Minä istui portaalla. Haeskeli sanoja, minä haeskelin sanoja. Miten sitä sanotaankaan: että ne tuntuisivat omilta. Minulla oli vaikeus, vaikeuksia omata ominaisuuksia, omistaa. Etteikö voisi olla minä, saisinko olla minä ilman ominaispiirteitä?
Toistamalla itseäni muistutin itseäni. Millainen olen. Millainen olin. Minä tiesin: portaan alla on siilin horrospesä, sen minä tiesin, vaikka en tiennyt miten.
Muistin perhosentoukan joka kotelossaan muuttui nestemäiseksi ja rakentui sitten perhoseksi, samaksi, oletetaan. Otetaan annettuna. Sanat ihmisen sisällä sulautuivat järjestelmässä, ohuet, paksut, ummet, lammet. Ylen ystävällistä, ylen annettuna, minä tiesin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti