Matkalla kelpaa kehnompikin eväs

Matkahuollon mainos, kuulemma kuusikymmenluvulta, aiheutti seurueessamme hysteerisen hilpeyden aamukahvia lautan kahviossa nauttiessamme. Kahvi oli kylläkin oivallista, mutta Fasun sininen ei kuulemma ole ollut entisensä Ruotsiin myynnin jälkeen.

Eilen reissun päästiin lopulta vasta illalla yhdeksän jälkeen, hyvin uupuneina mutta lopulta tyytyväisinä ja riehakkaina. Pääasillinen myöhästymissyy oli apurahahakemusten valmiiksi ja postiin saattaminen, joka ei koskaan, missään olosuhteissa ole helppo eikä kivuton tehtävä, mutta jos sitä yrittää hommailla työnteon, pakkaamisen ja erilaisten välietappien lomassa, projekti on lähes mahdotonta suorittaa ilman kyyneleitä. Lämminsydämisten lähimmäisten avustuksella lomakkeet ja printit jätettiin kuitenkin oikealla leimalla varustettuna postiin. Jos ne kansalaiset, jotka jaksavat eri keskustelufoorumeilla ja lehtien mielipidepalstoilla valittaa apurahoilla herroiksi elelevistä taiteilijaloisista, tietäisivät minkä määrän tuloksettomia hakemuksia jokainen apurahasta edes haaveileva joutuu vuoden aikana tuskastelemaan, saattaisi osa närkästyksestä haihtua. (Tähän liittyen teksi mieli vielä käsitellä sitä, kuinka moni niitä apurahoja edes saa, ja mikä itse asiassa on tämä ruhtinaallinen kuukausitulo, jolla herroiksi eleltäisiin. Mutta nyt olen lomalla, joka on ihan rehellisellä työnteolla ansaittu, ja palajan apuraha-aiheeseen joskus myöhemmin.)

Uudella Turun moottoritiellä tunnelit olivat pitkiä ja epätodellisia. Automankka soitteli aavistuksen venyttäen työhuonekasetteja kymmenen vuoden takaa - Leonard Cohenia, Stina Nordenstamia ja Tom Waitsia, tie oli liukas ja välillä tiheät sumusaarekkeet toivat lisäjännitystä matkantekoon. Mutta kun sumua ei ollut, tähtitaivas oli huikaisevan kirkas ja suuri. Hiukan ennen puoltayötä päädyimme vanhan ystäväni kommuunin keittiön pöydän ääreen nauttimaan kovaa teetä, ja oli äärettömän mukavaa taas tavata ja saada majapaikka pikavaroituksella niin hauskasta paikasta. Mielestäni talo, jossa käyttämätön uima-allas on otettu asuinkäytöön ja jonka vessassa on lukemistona Heideggerin " Taideteoksen alkuperä ", on majataloista parhain.

Nyt lautassa aurinko paistaa kirkkaasti väsyneisiin silmiin, meri ja saaret ovat liian kauniit  piirrettäväksi  ja mieli on täynnä lapsellista odotusta ja uteliaisuutta. Pian olemme perillä. 

Arboristeille ja metsureille

Hakemuskiireet ja kaikki muut deadlinet paukkuvat päälle niin, että ei ehdi kirjoittamaan, vaikka se tuntuisi tärkeältäkin. Piirtämään ehtii toivoakseni Jurmossa, jonne olen matkustamassa muutamaksi päiväksi ystävien hyväätekevässä seurassa – vaikka on kiire – kun tuli sovittua. Ehkä ihmisen pitää järjestää itselleen lomia tarpeeksi kauas saaristoon, jotta tyhjääkin tilaa joskus löytyisi. Saahan nähdä. Pihapuut ja metsän puut liittyvät tällaisen tilan hahmottamiseen omassa elinpiirissä. Teksti on syntynyt alkusyksystä joskus, eikä sen kautta mitään tullut valmiimmaksi, mutta ehkä se teki keskeneräisyyttä ja ihmettelyä itselleni näkyvämmäksi.

Pihapuut ja metsän puut

Piha, jossa kasvaa vanhoja puita, tai puita jotka eivät enää ole nuoria ainakaan, joka rajautuu metsään, on pakahduttava.

Ei ole väliä sillä, miten usein nurmikkoa leikataan, vai leikataanko ollenkaan. Eikä merkitystä ole silläkään, onko pihapuut istutettu paikoilleen vai jätetty aikanaan raivaamatta rakennusten tieltä.

Puu on metsän perusyksikkö. Pihalla puu on korostetusti yksilö, mutta tiheikön syliin liukuva piha näyttää lukuisin esimerkein yhden ja usean yhden ykseyden.

Ikkunasta näkyy kuusi, sen takana metsän kuuset. Pihan kuusi on mehevämmän vihreä, leveämpi. Kuusimetsä sen takana ei ole pelkkää kuusta, mutta niin se kuitenkin on mieleen määrittynyt. Ne puut ovat vain hiukan kauempana, mutta niiden väri on kaukaisuuteen haipuvan taustan väri; rungot erottuvat neulasten, risujen ja oksistojen massasta vain tiettyyn johonkin asti, eikä se jokin ole piste. Eikä raja. Metsässä yksityiskohdat sulavat kaikkeuteen.

Se, miten puu pihamaalla ottaa tilansa, hämmentää rajaa hallituksi kuvitellun ja villiksi oletetun välillä. Joka suuntaan haaroen pihan puu ilmentää vaistonvaraista tietoa siitä, että eroa näillä kahdella ei ole. Muun muassa sen tähden ihmisten pihoilla kasvaa puita.