suhteellinen köyhyys absoluuttinen köyhyys
suhteellinen nälkä absoluuttinen nälkä
suhteellinen vapaus absoluuttinen vapaus
suhteellinen ihanne absoluuttinen ihanne
suhteellinen sananvapaus absoluttinen sananvapaus
suhteellinen paradoksi absoluuttinen paradoksi
suhteellinen oikeus absoluuttinen oikeus
suhteellinen ihmisoikeus absoluuttinen ihmisoikeus
suhteellinen tasa-arvo absoluuttinen tasa-arvo
suhteellinen vastuu absoluuttinen vastuu
Päästä Pomppi pälkähästä: etsi mustavalkoisesta sokkelosta viisi virhettä. Rengasta tai väritä havaitsemasi kohdat. Mikä hirviö kuvassa piilottelee?
perjantai 29. heinäkuuta 2011
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Kuinka kaupunkeja lähestytään
Kuinka kaupunkeja lähestytään
Teitä pitkin viillellen. Lastut ja liepeet kertyvät salavihkaa kaikenkattavaksi asfaltiksi
Vettä pitkin lipuen. Torin reunaan suoraan keskelle johonkin laituriin kevyesti töksähtäen
ennen olivat vaikka joet, kinttupolut,
pihapiiri tiheikössä,
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX..
XXXXXXXXXXXXXXXXaukea,XXXXXXXXjoku raivannut.
Aukea, myrsky kaatanut.
Rakentamalla rakennettu tie, työvoimalla. Taloja sen varsilla. Siltarumpuja, juorujen pärinää. Jos silloin polkuja pitkin liikkuvan edellä kulki sana, metsä muuttui ryteiköstä viljelymaaksi aina askelta aiemmin kuin kulkija ehti, silmäys oli yhtä kuin nopea askel, tai raskas
saadakseen jalansijan oli paikalla tallattava kauan
Jospa se oli niin.Jos nyt kulkija on kuollut,ei haikailla turhia,ei palata maakuoppiin.
Teitä pitkin viillellen. Lastut ja liepeet kertyvät salavihkaa kaikenkattavaksi asfaltiksi
Vettä pitkin lipuen. Torin reunaan suoraan keskelle johonkin laituriin kevyesti töksähtäen
ennen olivat vaikka joet, kinttupolut,
pihapiiri tiheikössä,
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX..
XXXXXXXXXXXXXXXXaukea,XXXXXXXXjoku raivannut.
Aukea, myrsky kaatanut.
Rakentamalla rakennettu tie, työvoimalla. Taloja sen varsilla. Siltarumpuja, juorujen pärinää. Jos silloin polkuja pitkin liikkuvan edellä kulki sana, metsä muuttui ryteiköstä viljelymaaksi aina askelta aiemmin kuin kulkija ehti, silmäys oli yhtä kuin nopea askel, tai raskas
saadakseen jalansijan oli paikalla tallattava kauan
Jospa se oli niin.Jos nyt kulkija on kuollut,ei haikailla turhia,ei palata maakuoppiin.
Lähestytään kaupunkeja vauhdikkaasti.Näkymä vaihtuu nopeammin kuin ajatus,katse lepattaa tuulilasinpyyhkijöissä viimasta vetistäen.On itse kerrottava että oli @Turku@Jurmo@London@kerrottava itselleen jotta ymmärtäisi
torstai 19. toukokuuta 2011
Ankeuttajain karkoituksia
Muutama ilta sitten Teemalta tuli dokkari säveltäjä Henrik Otto Donnerista. Tunnin ohjelma paitsi palautti mieleen kaiken hienon mitä Donner on ehtinyt tehdä ja missä kaikessa olla mukana, myös välitti suoraan valtavasti iloa ja energiaa.
Henrik Otto Donner 70 vuotta | Elävä arkisto | yle.fi Vähän haikeuttakin kyllä - välillä tuntuu vaikealta uskoa, että sellaista ilmapiiriä edes olisi enää edes mahdollista luoda. Vaan miten niin? Iloa ja energiaa tässäkin ajassa on, vaikka se väliin purkautuu kummallisilla tavoilla...
Donnerin lisäksi takuuvarma ilahduttajia on Ankin esittämä "Ne kesäyöt". Se toimii välittömänä piristeenä. Hitaammin ja monitasoisemmin mieleen porautuu hiukan piiloon unohdetun, Venäjän futuristisessa liikkeessä vaikuttaneen kirjailija-kuvataiteilija Jelena Guron runous.
"Taivaan pikku kamelit" on tietääkseni ainoa laajempi suomennettu kokonaisuus hänen tuotannostaan, sisältäen runoja ja päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1909 - 1912. Painos taisi olla pieni aikanaan, kirjaa en ainakaan antikvariaateista ole onnistunut löytämään. Vaikea määritellä, mikä Guron teksteissä eniten koskettaa. Niissä on sekaisin hilpeyttä ja katkeruutta, melskeissä mukana oloa mutta myös syrjään vetäytymistä, pakenemista johonkin pieneen ja yksityiseen tai panteistisesti syleilevään luontoon. Koska itselläni teosta ei ole, olen aina joskus päiväkirjoihin poiminut ylös jotain joka on sillä lukukerralla tuntunut tärkeältä, siis silloin kun sekä kirja että omat muistiinpanovälineet ovat sattuneet olemaan käsillä samaan aikaan. Mutta ilahduttamistarkoituksessa minun tarvitsee vain ajatella muutamia sanoja, joita Guro on käyttänyt: höyrypilviuskalikko on yksi parhaista.
Tämän löysin päiväkirjastani poimittuna T-junassa 6.7.2000, matkalla silloiseen kesätyöpaikkaan Postin lajittelukeskukselle. Siinä iloa tarvitsikin.
Riemastuneelle merelle purjehti
uljasrintaisia laivoja.
Laivoja purjehti, kevään
hennon himon ruokkimia.
Aijai, laiskuri laiskuri Jeremaa!
Tuuli niin vilpoisa, kotona ikävää.
Taivas on hennon kuultava.
Keinu, pikkuvene, keinuta,
hiekkakaistaleen kupeella,
jäljessäsi, välkynnässä, rientävät
hilpeät paperileijat, alkavat kukkia,
alkavat kukkia kultariemua,
helakanpunaista raitaa.
Ilakoi puolestani, pikkuvene,
joutilas kotiin komennetaan.
Henrik Otto Donner 70 vuotta | Elävä arkisto | yle.fi Vähän haikeuttakin kyllä - välillä tuntuu vaikealta uskoa, että sellaista ilmapiiriä edes olisi enää edes mahdollista luoda. Vaan miten niin? Iloa ja energiaa tässäkin ajassa on, vaikka se väliin purkautuu kummallisilla tavoilla...
Donnerin lisäksi takuuvarma ilahduttajia on Ankin esittämä "Ne kesäyöt". Se toimii välittömänä piristeenä. Hitaammin ja monitasoisemmin mieleen porautuu hiukan piiloon unohdetun, Venäjän futuristisessa liikkeessä vaikuttaneen kirjailija-kuvataiteilija Jelena Guron runous.
"Taivaan pikku kamelit" on tietääkseni ainoa laajempi suomennettu kokonaisuus hänen tuotannostaan, sisältäen runoja ja päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1909 - 1912. Painos taisi olla pieni aikanaan, kirjaa en ainakaan antikvariaateista ole onnistunut löytämään. Vaikea määritellä, mikä Guron teksteissä eniten koskettaa. Niissä on sekaisin hilpeyttä ja katkeruutta, melskeissä mukana oloa mutta myös syrjään vetäytymistä, pakenemista johonkin pieneen ja yksityiseen tai panteistisesti syleilevään luontoon. Koska itselläni teosta ei ole, olen aina joskus päiväkirjoihin poiminut ylös jotain joka on sillä lukukerralla tuntunut tärkeältä, siis silloin kun sekä kirja että omat muistiinpanovälineet ovat sattuneet olemaan käsillä samaan aikaan. Mutta ilahduttamistarkoituksessa minun tarvitsee vain ajatella muutamia sanoja, joita Guro on käyttänyt: höyrypilviuskalikko on yksi parhaista.
Tämän löysin päiväkirjastani poimittuna T-junassa 6.7.2000, matkalla silloiseen kesätyöpaikkaan Postin lajittelukeskukselle. Siinä iloa tarvitsikin.
Riemastuneelle merelle purjehti
uljasrintaisia laivoja.
Laivoja purjehti, kevään
hennon himon ruokkimia.
Aijai, laiskuri laiskuri Jeremaa!
Tuuli niin vilpoisa, kotona ikävää.
Taivas on hennon kuultava.
Keinu, pikkuvene, keinuta,
hiekkakaistaleen kupeella,
jäljessäsi, välkynnässä, rientävät
hilpeät paperileijat, alkavat kukkia,
alkavat kukkia kultariemua,
helakanpunaista raitaa.
Ilakoi puolestani, pikkuvene,
joutilas kotiin komennetaan.
maanantai 16. toukokuuta 2011
Trollitunnusteluja
Kyllä näistä aineksista hyvät hallitsijat saadaan, harmi kun kaikki eivät millään mahdu mukaan samalla kertaa.
Persut käyvät pelolla. Heidän johtajansa käyttävät sitä hyväkseen ja kannattajansa vuoroin ruikuttavat ja uhoavat pelon voimalla. Tätä voimaa ei kannata vähätellä, vaikka/koska sitä on vaikea ohjailla. Pitkäjänteisempää toimintaa on hankala ylläpitää, mutta pankin sen voimin saa ryöstetyksi. Sitten homma joko riistäytyy käsistä, seuraa takaa-ajo, panttivankeja ja verilöyly, tai jäädään kiinni jo ensimmäistä lunnasvaatimusta esitettäessä ja homma hyytyy naputtelemaan salakielisiä viestejään naapurisellin kaverille.
Vasemmisto käy herravihalla ja keskinäisellä kaunaisuudella. Riippuen hörhöyden/ etujärjestöihin kuulumisen asteesta "riistäjiksi" määritellään vaihtuvan kokoinen joukko verenimijöitä. Idelogisinkin luopuu määritelmistä siinä vaiheessa kun solidaarisuudessa siirrytään globaalille tasolle ja vaaditaan konkreettisia toimia. Tällöin on paikallaan muistuttaa syyllistämisen lamauttavasta vaikutuksesta ja siitä, että onnellisuutta ei oikeastaan voi mitata aineellisella hyvinvoinnilla. Tovereita ovat tapauskohtaisesti kaikki toverit, paitsi ne jotka veljeilevät väärissä veljeskunnissa, tai sortuvat harjoittamaan julkista itsekriittisyyttä (=mustamaalaavat toista laitaa).
Vihreät käyvät ylimielisyydellä. He yksin voivat sekä suvaita että sympata vähemmistöjä. Vain heidän puoluessaan hajaannus tarkoittaa moniarvoisuutta ja tokihan sivistynyt ihminen
(= kaupunkilainen ) ymmärtää esimerkiksi koulutuksen, söpösti kapinallisen kulttuurin ja arjen pienten ympäristötekojen arvon. Kun on tarpeeksi hankistä ja/tai materiaalista pääomaa, ei tarvitse alentua nolostuttaviin ja vanhanaikaisiin oikeisto/vasemmisto diskursseihin. Kosmeettisia, mutta ahneessa ja itsekkäässä oikeistossa/vasemmistossa mediaseksikkään näyttävää vastarintaa herättäviä ympäristöveroja ajamalla voidaan välttää äänestäjiä karkoittava ikävä ekofasismi ja paluupakkomuutto turvekuoppiin.
Myöskään vihreät eivät pidä globaalista syyllistämisestä ja lentävät vain silloin kun se kerta-kaikkiaan-on-pakko tai kaikki on suhteellista.
Porvarit käyvät röyhkeydellä ja optimismilla. Heidän johtajansa vetoavat asiantuntemukseen, vastuunkantoon ja kokemukseen. He luottavat lauman seuraavan perässä ja unohtavan matkanteon ikävät sattumukset ja menetykset sekä epäselvyydet suunnasta, kunhan vain tarpeeksi kirkkaalla ja kovalla äänellä toistellaan eteepäinmenoa ja pysytään liikkeessä. Hankalat kysymykset voidaan mitätöidä hiljaisuudella/toistelemalla sopivaa mantraa/ vastaamalla asian vierestä - jatkuva eteenpäinmeno tuo tielle kohtapuoliin jotain uutta mielenkiintoista ja lauma saa tuoretta märehdittävää. Ei ole ongelmia, on vain haasteita! Menestys vaatii uhrauksia! Voittajan on helppo hymyillä!
Persut käyvät pelolla. Heidän johtajansa käyttävät sitä hyväkseen ja kannattajansa vuoroin ruikuttavat ja uhoavat pelon voimalla. Tätä voimaa ei kannata vähätellä, vaikka/koska sitä on vaikea ohjailla. Pitkäjänteisempää toimintaa on hankala ylläpitää, mutta pankin sen voimin saa ryöstetyksi. Sitten homma joko riistäytyy käsistä, seuraa takaa-ajo, panttivankeja ja verilöyly, tai jäädään kiinni jo ensimmäistä lunnasvaatimusta esitettäessä ja homma hyytyy naputtelemaan salakielisiä viestejään naapurisellin kaverille.
Vasemmisto käy herravihalla ja keskinäisellä kaunaisuudella. Riippuen hörhöyden/ etujärjestöihin kuulumisen asteesta "riistäjiksi" määritellään vaihtuvan kokoinen joukko verenimijöitä. Idelogisinkin luopuu määritelmistä siinä vaiheessa kun solidaarisuudessa siirrytään globaalille tasolle ja vaaditaan konkreettisia toimia. Tällöin on paikallaan muistuttaa syyllistämisen lamauttavasta vaikutuksesta ja siitä, että onnellisuutta ei oikeastaan voi mitata aineellisella hyvinvoinnilla. Tovereita ovat tapauskohtaisesti kaikki toverit, paitsi ne jotka veljeilevät väärissä veljeskunnissa, tai sortuvat harjoittamaan julkista itsekriittisyyttä (=mustamaalaavat toista laitaa).
Vihreät käyvät ylimielisyydellä. He yksin voivat sekä suvaita että sympata vähemmistöjä. Vain heidän puoluessaan hajaannus tarkoittaa moniarvoisuutta ja tokihan sivistynyt ihminen
(= kaupunkilainen ) ymmärtää esimerkiksi koulutuksen, söpösti kapinallisen kulttuurin ja arjen pienten ympäristötekojen arvon. Kun on tarpeeksi hankistä ja/tai materiaalista pääomaa, ei tarvitse alentua nolostuttaviin ja vanhanaikaisiin oikeisto/vasemmisto diskursseihin. Kosmeettisia, mutta ahneessa ja itsekkäässä oikeistossa/vasemmistossa mediaseksikkään näyttävää vastarintaa herättäviä ympäristöveroja ajamalla voidaan välttää äänestäjiä karkoittava ikävä ekofasismi ja paluupakkomuutto turvekuoppiin.
Myöskään vihreät eivät pidä globaalista syyllistämisestä ja lentävät vain silloin kun se kerta-kaikkiaan-on-pakko tai kaikki on suhteellista.
Porvarit käyvät röyhkeydellä ja optimismilla. Heidän johtajansa vetoavat asiantuntemukseen, vastuunkantoon ja kokemukseen. He luottavat lauman seuraavan perässä ja unohtavan matkanteon ikävät sattumukset ja menetykset sekä epäselvyydet suunnasta, kunhan vain tarpeeksi kirkkaalla ja kovalla äänellä toistellaan eteepäinmenoa ja pysytään liikkeessä. Hankalat kysymykset voidaan mitätöidä hiljaisuudella/toistelemalla sopivaa mantraa/ vastaamalla asian vierestä - jatkuva eteenpäinmeno tuo tielle kohtapuoliin jotain uutta mielenkiintoista ja lauma saa tuoretta märehdittävää. Ei ole ongelmia, on vain haasteita! Menestys vaatii uhrauksia! Voittajan on helppo hymyillä!
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Värit muuttuu vain ja niillä peitetään
??????????????????????m?????????????????????????????????????? o n k
???????????????????????? i ?????????????????????????????????j????? ??+a
???????????????????????????k t
?????????????????????t a u s t a k s i y m m ä Rrämme ? ++n
???????????????????????????????ä???????????????????? o
????????????????????????????????????????se
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Valkeat liput
Sain juuri luettua loppuun Saramagon Kertomuksen näkevistä. Sen lisäksi en ole lukenut hänen teoksistaan kuin Baltazarin ja Blimundan ja Kertomuksen sokeudesta, mutta kovin niistä olen pitänyt. Uusin luku-urakka (Saramagon kieli ei ole helppolukuisimmasta päästä, mutta palkitsee vaivannäön) tuli tietoisesti valittua nostattamaan mieltä tässä piinaavassa ajanjaksossa ennen eduskuntavaaleja, kun joka tuutista tulvii provoa ja propagandaa.
Tarinahan kertoo erään maan pääkaupungista, jossa suuri enemmistö äänioikeutetuista äänestääkin kunnallisvaaleissa yllättäen tyhjää, eivätkä uusintavaalit paranna tulosta. Hallitus päättää eristää kaupungin ja jättää asukkaat oman onnensa nojaan, mitä nyt hiukan puuttuu asioiden kulkuun, kun odotettua kaaosta ei synnykään. Mm. näin lausuu presidentti televisiopuheessaan tyhjää äänestäneille: ...kaikki uppiniskaisuutenne on ollut turhaa, ja te ymmärrätte vihdoin, liian myöhään, että oikeudet ovat täysimääräisesti oikeuksia vain sanoissa, joilla ne on lausuttu, ja paperilla, jolle ne on kirjattu, olkoon se sitten valtiosääntö, laki tai jokin säädös, te ymmärrätte silloin, toivottavasti myös vakuuttuen, että niiden kohtuuton ja harkitsematon soveltaminen mullistaisi pahoin vakaimmallakin pohjalla seisovan yhteiskunnan, ja te ymmärrätte kaiken kaikkiaan että yksistään järkikin käskee meitä näkemään ne pelkkänä symbolina jostakin mitä voisi olla, jos olisi, eikä suinkaan aitona ja mahdollisena todellisuutena.
Sekä itkun että naurun kirja kyllä. Ja tästä pienellä aasinsiltaloikalla päästään taas meitä kuumottaviin vaaleihin. Valitettavasti niitä ei osaa sulkea pois tietoisuudestaan, tai pikemminkin politiikanharjoittamista noin yleensä, vaikka enimmäkseen mieli tekisi. Koska liian usein vielä äidyn paasaamaan tuumailuistani, aina välillä kuulee kyselyjä äänestyssuosituksista. No, Saramagoni nautittuani, ykkössuositukseni on lukea kaksi kertomusta: sekä näkevistä että sokeudesta, joka on em. sisarteos.
Jos helpommalla haluaa päästä ja edelleen haluaa äänestää, kehottaisin tutustumaan eduskuntapuolueiden kulttuuripoliittisiin kannanottoihin, esim.Ylen ykkösellä Minna Lindgrenin kulttuurikommentista löytyy tiiviste " Taideaskartelua kaikille" Kaikkien kahdeksan eduskuntapuolueen liikuttavan yksimielisten julistusten referoinnin jälkeen Lindgren kysyy asiaankuuluvasti, miksi toteutunut politiikka on lähestulkoon päinvastaista kuin nämä mietinnöt. Se, mitä periaatteessa luvataan, ja mitä sitten ollan oltu ajamassa, kertonee jotain. Tämän perusteella voi jo koettaa tehdä eroa puolueiden välille. Kulttuuripolitiikka on toki vain siivu kaikesta, mutta samalla tavalla voi ahkeroida muidenkin tekojen ja puheiden suhteita.
Suomen lisäydinvoimaluvat ja niiden ympärillä harjoitettu politiikka voisivat myös olla käypä suurennuslasi, varsinkin Japanin katastrofin muutettua tilannetta dramaattisesti. Suru, järkytys ja myötätunto eivät mielestäni ole syitä hiljentää keskustelua ydinvoiman ja muiden energiaratkaisuiden riskeistä ja eduista. Toivoisin ennemminkin että se jatkuisi mahdollisimman asialinjalla ja mahdollisimman pitkään.
Marraskuussa koetimme osallistua omalla panoksellamme siihen keskusteluun. Pienen, mutta sitkeän mielenosoituksemme ytimessä oli tärkeiden päätösten liukuminen edustuksellisuuden myötä niin kauas ja piiloon, että yksittäinen ihminen kadottaa uskonsa mahdollisuuteen vaikuttaa. Onko se koskaan enempää kuin uskoa, toivoa tai luuloa ollutkaan, sitä en tiedä, mutta ilman sitä on raskasta elää. Mukaan lähteneistä moni raatoi lukemattomia tunteja, seisoi viimassa, otti vastaan solvauksia ja jopa iskuja. Minut järjesti onneton sattuma isoksi osaksi aikaa hiukan syrjään tapahtumista, hermoilemaan ja potemaan syyllisyyttä muiden ponnisteluista. Ja olemaan iloinen ja kiitollinen siitä, että niin monet jaksoivat ja vaivautuivat.
Tajuan silti, että ponnistelumme ja vaikeutemme olivat pieniä verrattuna niihin, joita kohtaavat ihmiset kaikkialla sellaisissa maissa, joissa demokratia on tuskin korusanaa kummempi ja joissa protestiele voi tietää hengenmenoa. Sama pätee myös aiempiin sukupolviin täällä, niihin jotka ovat kamppailleet meille mm. yhtäläisen äänioikeuden ja tasa-arvoon pyrkivän koulutusjärjestelmän.
Niin että kaikista epätäydellisitä vaihtoehdoista edustuksellinen demokratia on kuitenkin mahdollisesti paras, ja niin kauan kun elämme sen luoman säännöstön alla, parasta, mitä voi tehdä, on pitää melua tärkeistä asioista. Ja jos äänensä antaa pois, miettiä kunnolla, keille sen antaa ja seurata, kuinka sitä käytetään. Oman meluosuuteni maksimoimiseksi ja koska tämä edellä käsittelemääni liittyy, alla Maan Ystäville kirjoittamani raakamuotoinen artikkeli mielenosoituksestamme.(Editoitu versio ilmestynyt 2010/Maan ystävien Ydinvoimanumerossa.)
Tee-se-itse-mielenosoitus
-Se oli demokraattinen päätös, siitä äänestettiin tuolla! -Sanokaa vielä, että hankkiutuvat eroon niistä turvenuijistakin! -Ei tuosta oo mitään hyötyä. -Ei me voida pakottaa ihmisiä säästämään, ydinvoima on ainoa keino leikata hiilidioksidipäästöjä niin, että on edes hiukan toivoa! -Hienoa kun jaksatte yrittää!
Kriittisen massan pitkitetty mielenilmaus ja banderolli "Demokratiaa, ei pakkoydinvoimaa!" kirvoitti ohikulkijoilta monenlaisia kommentteja ja keskustelua.
Kadunvarteen syntyi elävä mielipidesivu, jonka julkaisukynnykseen ei vaikuttanut yhdenkään päätoimittajan puoluekanta tai mediakonsernin sidonnaisuudet. Eduskuntatalon edustalla
1 - 5.11 klo 8-18 jatkunut mielenosoituksemme syntyi vastareaktiona vallitsevalle vaikenemisen ja ylhäältäpäin sanellun politiikan kulttuurille. Kun yli puolet kansalaisista vastustaa ydinvoimaa, miksi se ei juuri näy? Tahdoimme myös koettaa, onnistuuko mielenilmauksen järjestäminen pääosin tee-se-itse metodilla, ja saammeko riittävästi ihmisiä rohkaistua seisomaan vuorollaan mielipiteensä takana, vailla suuren mielenosoituksen suomaa väkijoukon turvaa.
Tarvittiin kymmenkunta suunnitteluun sitoutunutta ihmistä ja heidän verkostonsa. Jollakin oli printteri käytössään, muutamilla oli mahdollisuus istua päivystämässä kun ketjussa näytti muuten olevan aukko. Katriina Koskinen suunnitteli flyerin, jota jaettiin viikon aikana runsaasti. Sosiaalista mediaa käytettiin tiedotukseen aktiivisesti, järjestöiltä kyseltiin vinkkejä ja saatiin viestiä leviämään eteenpäin. Kutsuimme mukaan kaikenlaisia ihmisiä osallistumaan itselleen luontevalla tavalla. Saamamme palaute ja kommentit vaihtelivat riippuen siitäkin, oliko paikalla yksi vai useampi kerrallaan.
Marikka Kiirikoffin mukaan positiivista oli nähdä epäuskoinen ilahtuminen joidenkin silmistä: "Että noi kuitenkin jaksaa vastustaa, vaikka se olisi turhaa. Toisaalta monet ihmiset näyttivät ajattelevan, että ydinvoimaa todella tarvitaan maan pelastamiseksi. Jotenkin naivia ja tottelematonta heidän mielestään vastustaa." Myös Jarmo Sarlin mainitsi ilon, jonka erityisesti paikalle yllättäin saapunut concertinan soittaja herätti. Laulettiin ja tanssittiin. Loppuviikosta tuntui että sana oli levinnyt, mieltään osoittamaan saapui väkeä kuin tyhjästä.
Nelli Palomäki koki erääksi oleelliseksi asiaksi yhteisöllisyyden tunteen: "Tässä huomattiin, että kyllä parempi mieli tulee ihan oikeasta yhdessä toimimisesta, tutustumisesta ja toteuttamisesta kuin tuosta virtuaalisesta ystävyyden hoitamisesta. Kannanotot ja mielipiteet yhdistävät ihmisiä."
Koska mukana suunnitteluporukassa oli useita kuvataiteilijoita, viikon aikana mieltä osoitettiin myös taiteen keinoin. Emma Helle toi paikalle mm.juureksista ja muoviputkesta rakentamansa ydinsähköttä toimivan suihkulähteen. Kylmät miehet juhlivat performanssissaan ydinvoiman tuloa, ja torstaina kuultiin ikiaikaiseen säveleen tehty ydinjätteen hautajaisitku. Perjantaina laulaja-lauluntekijä Yona esiintyi akustisesti kitaristinsa kanssa,ja pitkän viikon jälkeen hänen laulaessaan "...vielä kyyneeleesi puhdistaa tään maan, asfalttikuoren läpi puu kaunehin kasvaa, sen oksilla lapsenlapses leikkii saa, ja sen tuoretta hedelmää maistaa..." tuntuivat Vedenpaisumuslaulun sanat kuvaavan juuri sitä hetkeä.
Tarinahan kertoo erään maan pääkaupungista, jossa suuri enemmistö äänioikeutetuista äänestääkin kunnallisvaaleissa yllättäen tyhjää, eivätkä uusintavaalit paranna tulosta. Hallitus päättää eristää kaupungin ja jättää asukkaat oman onnensa nojaan, mitä nyt hiukan puuttuu asioiden kulkuun, kun odotettua kaaosta ei synnykään. Mm. näin lausuu presidentti televisiopuheessaan tyhjää äänestäneille: ...kaikki uppiniskaisuutenne on ollut turhaa, ja te ymmärrätte vihdoin, liian myöhään, että oikeudet ovat täysimääräisesti oikeuksia vain sanoissa, joilla ne on lausuttu, ja paperilla, jolle ne on kirjattu, olkoon se sitten valtiosääntö, laki tai jokin säädös, te ymmärrätte silloin, toivottavasti myös vakuuttuen, että niiden kohtuuton ja harkitsematon soveltaminen mullistaisi pahoin vakaimmallakin pohjalla seisovan yhteiskunnan, ja te ymmärrätte kaiken kaikkiaan että yksistään järkikin käskee meitä näkemään ne pelkkänä symbolina jostakin mitä voisi olla, jos olisi, eikä suinkaan aitona ja mahdollisena todellisuutena.
Sekä itkun että naurun kirja kyllä. Ja tästä pienellä aasinsiltaloikalla päästään taas meitä kuumottaviin vaaleihin. Valitettavasti niitä ei osaa sulkea pois tietoisuudestaan, tai pikemminkin politiikanharjoittamista noin yleensä, vaikka enimmäkseen mieli tekisi. Koska liian usein vielä äidyn paasaamaan tuumailuistani, aina välillä kuulee kyselyjä äänestyssuosituksista. No, Saramagoni nautittuani, ykkössuositukseni on lukea kaksi kertomusta: sekä näkevistä että sokeudesta, joka on em. sisarteos.
Jos helpommalla haluaa päästä ja edelleen haluaa äänestää, kehottaisin tutustumaan eduskuntapuolueiden kulttuuripoliittisiin kannanottoihin, esim.Ylen ykkösellä Minna Lindgrenin kulttuurikommentista löytyy tiiviste " Taideaskartelua kaikille" Kaikkien kahdeksan eduskuntapuolueen liikuttavan yksimielisten julistusten referoinnin jälkeen Lindgren kysyy asiaankuuluvasti, miksi toteutunut politiikka on lähestulkoon päinvastaista kuin nämä mietinnöt. Se, mitä periaatteessa luvataan, ja mitä sitten ollan oltu ajamassa, kertonee jotain. Tämän perusteella voi jo koettaa tehdä eroa puolueiden välille. Kulttuuripolitiikka on toki vain siivu kaikesta, mutta samalla tavalla voi ahkeroida muidenkin tekojen ja puheiden suhteita.
Suomen lisäydinvoimaluvat ja niiden ympärillä harjoitettu politiikka voisivat myös olla käypä suurennuslasi, varsinkin Japanin katastrofin muutettua tilannetta dramaattisesti. Suru, järkytys ja myötätunto eivät mielestäni ole syitä hiljentää keskustelua ydinvoiman ja muiden energiaratkaisuiden riskeistä ja eduista. Toivoisin ennemminkin että se jatkuisi mahdollisimman asialinjalla ja mahdollisimman pitkään.
Marraskuussa koetimme osallistua omalla panoksellamme siihen keskusteluun. Pienen, mutta sitkeän mielenosoituksemme ytimessä oli tärkeiden päätösten liukuminen edustuksellisuuden myötä niin kauas ja piiloon, että yksittäinen ihminen kadottaa uskonsa mahdollisuuteen vaikuttaa. Onko se koskaan enempää kuin uskoa, toivoa tai luuloa ollutkaan, sitä en tiedä, mutta ilman sitä on raskasta elää. Mukaan lähteneistä moni raatoi lukemattomia tunteja, seisoi viimassa, otti vastaan solvauksia ja jopa iskuja. Minut järjesti onneton sattuma isoksi osaksi aikaa hiukan syrjään tapahtumista, hermoilemaan ja potemaan syyllisyyttä muiden ponnisteluista. Ja olemaan iloinen ja kiitollinen siitä, että niin monet jaksoivat ja vaivautuivat.
Tajuan silti, että ponnistelumme ja vaikeutemme olivat pieniä verrattuna niihin, joita kohtaavat ihmiset kaikkialla sellaisissa maissa, joissa demokratia on tuskin korusanaa kummempi ja joissa protestiele voi tietää hengenmenoa. Sama pätee myös aiempiin sukupolviin täällä, niihin jotka ovat kamppailleet meille mm. yhtäläisen äänioikeuden ja tasa-arvoon pyrkivän koulutusjärjestelmän.
Niin että kaikista epätäydellisitä vaihtoehdoista edustuksellinen demokratia on kuitenkin mahdollisesti paras, ja niin kauan kun elämme sen luoman säännöstön alla, parasta, mitä voi tehdä, on pitää melua tärkeistä asioista. Ja jos äänensä antaa pois, miettiä kunnolla, keille sen antaa ja seurata, kuinka sitä käytetään. Oman meluosuuteni maksimoimiseksi ja koska tämä edellä käsittelemääni liittyy, alla Maan Ystäville kirjoittamani raakamuotoinen artikkeli mielenosoituksestamme.(Editoitu versio ilmestynyt 2010/Maan ystävien Ydinvoimanumerossa.)
Tee-se-itse-mielenosoitus
-Se oli demokraattinen päätös, siitä äänestettiin tuolla! -Sanokaa vielä, että hankkiutuvat eroon niistä turvenuijistakin! -Ei tuosta oo mitään hyötyä. -Ei me voida pakottaa ihmisiä säästämään, ydinvoima on ainoa keino leikata hiilidioksidipäästöjä niin, että on edes hiukan toivoa! -Hienoa kun jaksatte yrittää!
Kriittisen massan pitkitetty mielenilmaus ja banderolli "Demokratiaa, ei pakkoydinvoimaa!" kirvoitti ohikulkijoilta monenlaisia kommentteja ja keskustelua.
Kadunvarteen syntyi elävä mielipidesivu, jonka julkaisukynnykseen ei vaikuttanut yhdenkään päätoimittajan puoluekanta tai mediakonsernin sidonnaisuudet. Eduskuntatalon edustalla
1 - 5.11 klo 8-18 jatkunut mielenosoituksemme syntyi vastareaktiona vallitsevalle vaikenemisen ja ylhäältäpäin sanellun politiikan kulttuurille. Kun yli puolet kansalaisista vastustaa ydinvoimaa, miksi se ei juuri näy? Tahdoimme myös koettaa, onnistuuko mielenilmauksen järjestäminen pääosin tee-se-itse metodilla, ja saammeko riittävästi ihmisiä rohkaistua seisomaan vuorollaan mielipiteensä takana, vailla suuren mielenosoituksen suomaa väkijoukon turvaa.
Tarvittiin kymmenkunta suunnitteluun sitoutunutta ihmistä ja heidän verkostonsa. Jollakin oli printteri käytössään, muutamilla oli mahdollisuus istua päivystämässä kun ketjussa näytti muuten olevan aukko. Katriina Koskinen suunnitteli flyerin, jota jaettiin viikon aikana runsaasti. Sosiaalista mediaa käytettiin tiedotukseen aktiivisesti, järjestöiltä kyseltiin vinkkejä ja saatiin viestiä leviämään eteenpäin. Kutsuimme mukaan kaikenlaisia ihmisiä osallistumaan itselleen luontevalla tavalla. Saamamme palaute ja kommentit vaihtelivat riippuen siitäkin, oliko paikalla yksi vai useampi kerrallaan.
Marikka Kiirikoffin mukaan positiivista oli nähdä epäuskoinen ilahtuminen joidenkin silmistä: "Että noi kuitenkin jaksaa vastustaa, vaikka se olisi turhaa. Toisaalta monet ihmiset näyttivät ajattelevan, että ydinvoimaa todella tarvitaan maan pelastamiseksi. Jotenkin naivia ja tottelematonta heidän mielestään vastustaa." Myös Jarmo Sarlin mainitsi ilon, jonka erityisesti paikalle yllättäin saapunut concertinan soittaja herätti. Laulettiin ja tanssittiin. Loppuviikosta tuntui että sana oli levinnyt, mieltään osoittamaan saapui väkeä kuin tyhjästä.
Nelli Palomäki koki erääksi oleelliseksi asiaksi yhteisöllisyyden tunteen: "Tässä huomattiin, että kyllä parempi mieli tulee ihan oikeasta yhdessä toimimisesta, tutustumisesta ja toteuttamisesta kuin tuosta virtuaalisesta ystävyyden hoitamisesta. Kannanotot ja mielipiteet yhdistävät ihmisiä."
Koska mukana suunnitteluporukassa oli useita kuvataiteilijoita, viikon aikana mieltä osoitettiin myös taiteen keinoin. Emma Helle toi paikalle mm.juureksista ja muoviputkesta rakentamansa ydinsähköttä toimivan suihkulähteen. Kylmät miehet juhlivat performanssissaan ydinvoiman tuloa, ja torstaina kuultiin ikiaikaiseen säveleen tehty ydinjätteen hautajaisitku. Perjantaina laulaja-lauluntekijä Yona esiintyi akustisesti kitaristinsa kanssa,ja pitkän viikon jälkeen hänen laulaessaan "...vielä kyyneeleesi puhdistaa tään maan, asfalttikuoren läpi puu kaunehin kasvaa, sen oksilla lapsenlapses leikkii saa, ja sen tuoretta hedelmää maistaa..." tuntuivat Vedenpaisumuslaulun sanat kuvaavan juuri sitä hetkeä.
maanantai 28. maaliskuuta 2011
En minä ainakaan
Meri kuuro
Täällä nämä kalliot ovat kovin pehmeitä. Vesi kirkkaampaa kuin muut merivedet minun elämässäni. Meitä on viisi, me kellumme varpaat ja rinnat vedenpinnassa.
Vaatteet on jätetty tuulessa pullistelevaan telttaan kallionrinteelle, pyyhkeet irtolohkareille vedenrajaan. Taivas on harmaa, mutta harmaan takana hehkuu valo. Pilvet repsottavat päällämme sade alkaa samantien ja kiihtyy nopeasti. Vedenpinta pilkkoutuu lukemattomista pisaroiden iskuista, väri muuttuu hopeisesta peilistä musteeksi. Kun polkee vettä paikallaan ja pitää silmänsä juuri vedenrajassa
(näkee/kuulee/ maistaa /tulee piiskatuksi/havaitseeko)
äh koita selittää kun se veden pintajännityskalvo villiintyy, se ääni ja liike ja kun kellahdat osaksi sitä, otsa samansuuntaisesti kuin se vedenpinta oli ja pisarat hakkaavat kalloa, vesipiirtureita, pinnanpiirtureita tuhatmäärin kaikki sinkoaa takaisinpäin vai miten se olikaan, ei,
kuka se sinä olet joille aina runoissa puhutaan: istuit, menit
, tulit elit piiskauduit piiskutit hivellyit
ei,
se hukkui ja katosi kauneuteen hajosi
Täällä nämä kalliot ovat kovin pehmeitä. Vesi kirkkaampaa kuin muut merivedet minun elämässäni. Meitä on viisi, me kellumme varpaat ja rinnat vedenpinnassa.
Vaatteet on jätetty tuulessa pullistelevaan telttaan kallionrinteelle, pyyhkeet irtolohkareille vedenrajaan. Taivas on harmaa, mutta harmaan takana hehkuu valo. Pilvet repsottavat päällämme sade alkaa samantien ja kiihtyy nopeasti. Vedenpinta pilkkoutuu lukemattomista pisaroiden iskuista, väri muuttuu hopeisesta peilistä musteeksi. Kun polkee vettä paikallaan ja pitää silmänsä juuri vedenrajassa
(näkee/kuulee/ maistaa /tulee piiskatuksi/havaitseeko)
äh koita selittää kun se veden pintajännityskalvo villiintyy, se ääni ja liike ja kun kellahdat osaksi sitä, otsa samansuuntaisesti kuin se vedenpinta oli ja pisarat hakkaavat kalloa, vesipiirtureita, pinnanpiirtureita tuhatmäärin kaikki sinkoaa takaisinpäin vai miten se olikaan, ei,
kuka se sinä olet joille aina runoissa puhutaan: istuit, menit
, tulit elit piiskauduit piiskutit hivellyit
ei,
se hukkui ja katosi kauneuteen hajosi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)