kylmien asemien yksinäisiä miehiä

Palaan alkuun. Piirustuksia mistä vain, vailla selvää mieltä. Yöriipustuksia. Haamu laulaa -

Saarna

Joskus ovat sanat vähissä. Tai tulee paljon sanoja, jotka toistavat samaa, eikä niillä tunnu olevan merkitystä edes itselleen. Joskus se joskus kestää kauan. Kuvia on kyllä, mutta ei energiaa eikä halua tai tarvettakaan niitä sanallistaa. Turhuuden ja tyhjyyden tunne on mielummin hyvin yksityisenä pidettävä. Miksi sitä levittämään? Ei sellaista häpeile, mutta jos ja kun itsekseen pärjää, ei varmastikaan kannata kaataa mitään muiden niskaan.

Kauniit hetkensä haluaa ottaa vastaan kun ne tulevat, ottaa ja päästää taas menemään. Ei niistäkään kannata kenellekään kertoa. Turhaan banalisoituvat. Eivät tule enää. Parempi olla hiljaa vaan.

Kuitenkin, eräänä aamuyönä avajaisten jatkoilla tässä taannoin yllätin itseni pitämästä muistaakseni hyvin kaunopuheista saarnaa. Keuhkosin siitä, kuinka elämä kaikesta huolimatta on elämisen ja iloitsemisen arvoista. Että lopulta eniten katuu kaikkea sitä mihin ei uskaltautunut.
Kaikki nekin sanani olivat jo monen ihmisen moneen kertaan käyttämät. Siinä tilanteessa ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan se ettei taaskaan tullut keksittyä mitään uuttaluovaa tai omaperäistä. Sen sijaan vielä seuraavanakin aamuna olin iloinen siitä, että vilpittömästi tarkoitin, mitä sanoin. Enempää ei voi sanoilla tehdä.

Kurkkubarbie ja muita asetelmia

Kun olin lapsi, filmipokkarilla otettiin valokuvia harvinaisina juhlahetkinä tai joskus, kun muistettiin. Kuviksi kehittäminen kesti kauan aikaa, ja oli jännittävää odottaa niiden saapumista.

Ihan pienenä koko kameraa ei edes saanut käyttää. Silti niitä 

lapsuusmuistokuvia on äidilläni monta kenkälaatikollista puuarkussa ja itsellänikin 

vinoja pinoja ( ja albumeihinhan niitä ei tietenkään juuri koskaan saatu aikaiseksi laittaa ).

Nyt on toisin. Oli elämys sekä itselleni että lapsilleni, kun tajusin että digipokkarilla voi rauhassa harjoitella kuvaamista. Tulos on tarkasteltavissa heti, ja kameran käyttö helppoa. Vaikka mikä on kuvaamisen arvoista! Hölmöä, että aiemmin asia ei ole tullut

mieleen. Ajattelimme kehittää valokuva - piirroskeskusteluja 

( ystävieni Emman ja Ilonan Mäntän kuvataideviikoille tulevan hienon Esinesanakirjan hengessä ja innoittamina ) Tästä lähtee :

Järkevä ammatti

                                           maalausraakile luurankomuusikoita kuvaavasta 

                                           sarjasta Ikuiset jamit

Muutamat viime viikot olen yrittänyt päästä taas pikavauhtia sisään maalaamiseen, koska deadline on melkoinen inspiraationlähde. Pian avautuva näyttely kotiseudun pienessä galleriassa on aiheuttanut monia paineita ja pulmia, kun raakileet ja vähän vanhemmat, omassa mielessä jo kuivahtaneet työt on pitänyt miettiä päässään jonkinmoiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi täytyi keksiä, kuinka henkilökohtaisen budjettikriisin kynsissä toimittaa teoksensa 500 km pohjoiseenpäin. Jo maalausten soutaminen työhuonesaaresta julkisen liikenteen piiriin vaikutti ajatuksena tuskaiselta. Onneksi apua löytyi siihen, kuten myöskin isoimpien maalausten toimittamiseen Matkahuollon huomaan.

Järkälemäistä aaltopahvipakettia raahatessamme ( mietin, että olisiko määritelmä muodolle ollut litteähkö tasokas ) mietimme luottoystäväni kanssa ammattimme varjopuolia. Vapaus tarkoittaa väistämättä köyhyyttä, ja kun taiteesta ei kykene päästämään irti, se mikä jälkeenpäin taidehistorian selvitymis- ja sankaritarinoissa näyttäytyy sitkeytenä, tuntuu itsestä usein vain sitkeältä tyhmyydeltä.

 Kokoaikainen taiteilijuus ei elätä kovinkaan monia, eikä heitäkään erityisemmin leveästi. Itselläni on suhteellisen hyvin palkattu, joustava ja erittäin mukava sivutyö, ja siitä ymmärrän olla onnellinen, koska sen turvin kykenen kuitenkin osittain keskittymään myös taiteen tekemiseen. Suurin osa kuvataiteilijoille tarjolla olevista sivutöistä vain on ihan toisenlaisia. Osittaisella töissäkäynnillä ei kykene rahoittamaan välttämättömiä menoja - saati siitä varsinaisesta ammatista koituvia kuluja.

Tuskin itse osaisin kuitenkaan olla onnellisempi, vaikka toimeentulosta ei tarvitsisi koko ajan kantaa huolta - murheita taitaa olla aika tasaisesti jakautuneena kaikkiin tuloluokkiin. Mietin kuitenkin, mitä tapahtuisi, jos suurin osa kulttuurin eri aloilla sinnittelevistä yksilöistä päättäisi kertakaikkiaan luovuttaa ja hankkia järkevän ammatin. Meitä on paljon. Työvoimapula tietyillä aloilla saattaisi helpottaa, mutta voisi kenties käydä niinkin että hoidettavia olisi jonkin ajan kuluttua huomattavasti enemmän? En tiedä. Taiteen moninaisuus on arvo, jonka kykenee hahmottamaan ehkä vasta sen kadottua. Se, mitä tuottavuuslaskelmien ja terävien kyynärpäiden julmassa maailmassa tapahtuu, tapahtuu niin vaivihkaa että havainnointikykymme ei ehkä riitä.

Voisin kai jatkaa paasausta loputtomasti, mutta huomenna on hoidettava palkkatyöpäivän lisäksi pienemmät maalaukset, itsensä ja jälkeläisensä junaan ja sieltä illansuussa ulos. Nyt on siis kerättävä unesta voimia ja tyhmänsitkeyttä. 

Toinenkin blogi

Tai oikeastaan kotisivua korvaava hommeli, niin kauan että ikuisuusprojekti valmistuu - eli täältä löytyy kuvia maalauksista, ja välillä ehkä muutakin. http://hannasaarikoski.blogspot.com/

Luurankoja luonnoskaapista

polle

lennättäjä

riippuvainen

Maalata kasvot, piirtää silmät

Meikkaamisen, kasvomaalauksen ja maalaamisen eleissä on jotain yhteistä, jota olen kovasti pohtinut. Ja kun ihana pikkusiskoni minulle suositteli ihanaa Feistiä, ja maalaamisen ääniraitana on Reminder nyt sitten kulunutkin, niin tässä tämä video, väljästi aiheisiini liittyen.

Tänään matkasin Pohjanmaalle, lapsuuskotoon. Junassa pohdimme veljeni kanssa maalaamisen ja piirtämisen eroa. Emme halunneet kategorisoida, mutta väitin, että useimmiten piirtäminen on analyyttisempää toimintaa kuin maalaaminen. Jos analyyttisellä tarkoitetaan rationaalista, ja jos tuntemus, tunne ja tunnustelu taas ovat rationaalisuuden vastakohtia. Enpä tiedä, keskusteluun tempautuessa ajatuksen kehittely tuntui jonkin jäljillä ololta, mutta nyt tekisi mieli kiistää kaikki, enkä enää onneksi ihan tarkkaan muistakaan, mitä on tullut julistaneeksi. Vastaväitteitä olisi hauska kuulla. Tai kuulla muiden jatkavan ajatusta? Niin itsekin teen, mutta juuri nyt se pätkii, tämä päivä on ollut jo riittävän täysi.