Be a Hobo and go with me...

Voi miten mahtavaa on löytää jotain itselleen ennen tuntematonta ja uutta. Jakoon vaan samatien tämä hienous...







http://en.wikipedia.org/wiki/Moondog

mustan päivän (oma)kuvia

Lopen kyllästyneenä akvarelliin ikuisesti liitettyyn herkkyyden määritelmään
(enkä minä mitään suolenpätkä- tahi sukupuolielinrankkailuakaan jaksa)
ryhdyin antimaalauksiin mustalle ohuelle paperille joka ei ime, vaan rypistyy, paperille joka ei heijasta vaan tappaa.
Lehtiöllinen epävesiväripaperia kului muutamassa tunnissa, syljin ulos jotain omasta turhaumastani: kai se niin on, että kuva ei pääse ikonisuudestaan eroon. Jos tekee kuvaa, pitäisi kyetä korkeammalle, kirkkaampaan, selkeämpään, ohi ja yli sen esineellisen arvon, jonka kuvalle aina joku syöksyy lätkäisemään. Haparointia, etsimistä, tavallisen turpeaa, inhimillistä keskinkertaisuutta, sitä ei ole hyvä esitellä.




Nytkin vaan teen juuri niin, manifestinomaisesti. Yleensäkin olen tässä blogissa halunnut julkistaa spontaanisti syntyneitä juttuja niitä sen kummemmin hiomatta ja harkitsematta, vaikka jälkeenpäin hävettäisikin. Esimerkiksi nyt, tähän mennessä osa höyrystä on jo purkautunut, ja oikeastaan huvittaisi kuopata koko purkaus. Mutta ei sentään.





Tyydyn tasoittelemaan valoisemmilla lopputunnelmilla, mielikuvilla joista olo kirkastuu, ainakin omani:
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä kättelemässä presidenttiparia itsenäisyyspäivän vastaanotolla joskus yhdeksänkymmentäluvun alussa. Pertti Kurikka tänä vuonna samassa toimessa. Lumi, vihdoinkin. Ja huomenna aion leipoa punajuurisuklaakakun, enkä maalata enkä öhistä yhtään.